| Arco ja Eija's profileHollanninpaimenkoirat Ar...PhotosBlogLists | Help |
|
11/10/2009 Meijän kuulumisiaPaljon on tapahtunut sitten viime kirjoittelun, on tapahtunut mukavia juttuja ja sitten niitä ei-niin-mukavia.
Koirat sairastivat jonkin moisen vatsataudin, josta Kepa selvisi muutaman päivän oksentamisella mutta Arco meni suhteellisen huonoon kuntoon. Koska vatsassa epäiltiin olevan vierasesineen koiran vatsa tähystettiin. Tähystyksessä ei löytynyt varsinaisesti mitään mutta otetuissa koepaloissa oli jonkinmoista häikkää. Eläinlääkäri diagnosoi sen autoimmuunisairaudeksi, on sillä jokin latinankielinen pitkähkö nimikin, jota en kylläkään muista. Lääkityksenä on nyt ollut antibioottikuuri ja kortisonia sekä kolmaskin lääke neutraloimaan vatsahappoja. 19.11 Arcolla on lääkäriaika, jolloin katsastetaan lääkityksen jatkoa.
Arcolta löytyi myös hänän tyvestä kummallinen kova ihoalue, jota lääkäri saa nyt sitten ihmetellä. Aluksi se tuntui vaivaavan koira mutta ei enää. Se on todennaköisesti tähystyksen jälkimaininkeja, koska koira sotki itsesä tähystyksessä pahoin. Koirat on tarkoitus pestä ensi viikonloppuna, joten saa nähdä vaikuttaako pesu asiaan millään tavoin.
Anun kanssa käytiin viime viikonloppuna eli 7-8.11 Kasvattajan peruskurssi Luumäellä. Aika pintaraapaisuhan se asioihin oli, mutta ihan mielenkiintoinen kylläkin. Itsestäni on mukava jutella eri koirarotuja omistavien ihmisten kanssa, ja koira-asiathan ovat aina mielenkiintoisia. Jatkokurssillekin menisin mielelläni, täytyy katsastaa milloin sellainen olisi. Saa nähdä tuleeko sitä kennelnimeä anottua, voisihan sen anoakin vaikka tuskin tulen tulevaisuudessakaan kasvattamaan yhtään pentuetta.
Muuten päivät ovat menneet peruskuvioiden mukaan, ollaan lenkkeilty ja köllötelty vierekkäin sängyllä. Kepalla on menossa karvanlähtöaika, joten sitä on tultu harjattua päivittäin. Koirat ovat treffailleet muita koiria lenkkien yhteydessä, ja hyvin ovat toimeen tulleet. Kepa pääsi tänään leikkimään vähän yli vuoden ikäisen australianpaimenkoirapoika Jepen kanssa. Olikin tosi mukavan oloinen koira tuo Jeppe.
Meillä on perheeseen tullut ikääkuin uusi jäsen kun Sandra on alkanut seurustelmaan. Tim on oikein mukava nuori mies, jolla ei kylläkään ole hirveästi kokemusta koirista mutta hyvin ovat juttuun tulleet. Varsinkin Kepan mielestä Tim on ihan ylikylän-juttu. Arcokin on suhtutunut ihan kivasti, ilman minkäänmoisia murinoita.
9/22/2009 Kesäloma oli ja meni, sekä Minta kyläileeSuuntasimme koirien kanssa pohjoiseen elokuun puolivälissä. Ajettiin ensin Posiolle jossa yövyttiin yksi yö ja sen jälkeen suunnattiin Saariselälle. Arco ja Kepa ovat oivia matkakumppaneita, makaavat koko matkan, koirien puolesta ei juurikaan tarvisi pysähdyksiä tehdä.
Saariselällä patikoitiin päivän lenkkejä ja sitten hurautimme Utsjoelle. Utsjoen luontotuvalta lähtee patikkareitti Koahpelusjärvelle, reitin pituudeksi tuli noin 43 km ja siellä yövyttiin koirien kanssa teltassa. Reitin varrella oli yksi kahluu, tosin hyvin helppo sellainenen.
Posiolla poimittiin puolukoita ja sieniä ja lenkkeiltiin. Mitään sen kummempia juttuja en tällä lomalla koirien kanssa puuhaillut vaan vietettiin lomaa ja elettiin tavallista elämää. Lomalla tuli auton mittariin 2800 kilometriä, käveltyä tuli noin 200km, luettua yksi seitsenosainen kirjasarja. Nukkumaan mentiin koirien kanssa joka ilta heti yhdeksän jälkeen ja syötiin ns. lautasmallin mukaisesti. Terveysloma kertakaikkiaan. Karin kanssa käytiin päiväselti Norjassa Jäämeren rannalla merta ihailemassa mutta Arco ja Kepa jäivät Saariselän kämpille ja pääsivät 15km lenkille vanhenpieni kanssa.
Loman viimeiseksi viikonlopuksi tuli meille hoitoon holskunpentu Minta. Minta on Kepan veljentyttö, joten tätsy pääsi lastenhoitopuuhiin. Minta on oikein mukava koiranalku, jolla on energiaa vähän muillekin jakaa. Kepa suhtautui Mintaan todella hienosti ja Arco oli aluksi sitä mieltä, että "meillä ei sitten sisällä juosta ja älä ainaakaan kuvittele, että tulistin mun viereen makailemaan, eikä minuun saa myöskään koskea-tulee pentubasilleja". Onneksi Minta ei pienestä ollut moksiskaan ja sunnuntaina Arco oli kait tullut siihen lopputulokseen, että kait toi penikka on tullut jäädäkseen- otetaan siitä sitten kaikki ilo irti. Arco innostuikin leikkimään Mintan kanssa köydenvetoa. Mutta osoitti pennulle hyvin selvästi, että "se loppu nyt, anna mun olla rauhassa". Kepa oli viikonlopun jälkeen aikaisen poikki, oli raukka joutunut lapsenlikaksi ja rauhanturvatehtäviin. Viikonloppu oli oikein mukava ja ainakin nyt tiedän kuinka koirat suhtutuvat pentuun, jos se kolmas koira joskus meille tule. 7/18/2009 KuulumisiaJippii, nilkka on palautunut entiselleen. Totta näyttää pitävän vanhankansan sanonta "sillä se paranee, mistä on tullutkin", eli sinnikkäästi jatkoin vain lenkkeilyä vaikka nilkka kipeä olikin. Nyt se on ihan priimana ja näyttää yhtä nätille kuin ennenkin
Mitäs meille onkaan viime päivinä tapahtunut? Anu kävi Mintan kera meillä leikkimässä. Hienosti meni, eikä Arco syönyt pentua vaikka Anu vissiin sellaista kuvitteli
Muuten ollaan lenkkeilty normitapaan ja kolmestaan lenkkeilyä on lisätty, koska tavoitehan on, että tulevaisuudessa lenkkeillään kolmistaan
Tästä viikonlopusta on tulossa tosi kuuma, joten laitoinkin kellon soimaan jo viideltä. Lähdettiin koirien kanssa kävelemään Voikkaan lenkki, kun aamulla on kuitenkin viileämpää. Nähtiin muutama kissa ja sitten ihaltiin tovi taas sitä ns. tuttua hevosta siellä yhden omakotitaln takapihalla. Puljattiin hetki Kymijoessa ja seurattiin yhtä kalastajaa. Kotiin tultaessa heitin aamuruuaksi nappuloita pihalle, joten koirat saivat ns. etsiä itse ruokansa.
Serkuni Hanna oli perheensä kanssa tullut vierailemaan tänne päin Suomea. Käytiin Kepan kanssa tapaamassa heitä. Hannalla ja Juhalle on kaksi lasta Anni 5.v. ja Eero 2.v. Täytyy sanoa ja antaa papukaija merkki Juhalle ja Hannalle siitä kunka hienosti he ovat opettaneet lapsensa kohtaamaan koiran. Lapset käyttäyivät esimerkillisesti ja upeasti Kepan kanssa. Eeroa ehkä pikkaisen jännitti mutta ymmärtäähän sen toki kun koira on melkein lapsen kokoinen. Kyllä se ehkä itseäänkin hiemen jännitäisi jos koiran naama olisi melkeinpä omasi kanssa samalla korkeudella. Kepakin käyttäyi hienosti, sekin saa papukaija merkin
7/8/2009 Kuulumisia ja loman odotustaNyt on koittanut se aika, kun alkaa tehdä mieli jäädä lomalle. No, lomaan taitaa vielä olla aikaa viitisen viikkoa. Kovasti olen miettinyt, että minkämoisia patikkareissuja olisi kiva loman aikana tehdä. Joten kirja "Suomen retkeilyopas" on ollut kovassa syynissä. Jos kävisi kävelemässä pienen karhunkierroksen, rengaslenkin Utsjoella, Riisitunturilla ja mukava olisi käydä myös Pyhä-Luostolla. Saariselällä tulee varmaan käveltyä päivälenkkejä... Olen tulevasta lomasta niin innoissani, että olen jo melkein pakannut koirat autoon.
Olen vissiin lenkkeillyt koirien kanssa liikaa, toinen nilkka on ollut turvoksissa viime viikonlopusta lähtien. Nilkka kärsii kyllä kävellä mutta turpoaa muodottomaksi työpäivän aikana, onneksi ei ole kovin kipeä.
Eilen palautettiin Kepan kanssa kotiinsa yksi omille teilleen lähtenyt koira. Ei siitä sitten sen enempää, ihmettelen vain joidenkin ihmisten järjenjuoksua. Jostain syystä nämä järjenjättiläiset sattuvat asumaan tällä meillä päin. Olen tehnyt sellaisen päätöksen, että jos näen irtokoiran haahuilevan yksinään, otan sen kiin ja toimitan esylle vaikka tietäisinkin missä koira asustelee. Siinäpähän omistajat sitten, edes, ihmettelevät, että mihin se koira on lähtenyt. Tämä kun ei ollut ensimmäinen palauttamani koira...
Koirien kanssa on touhuttu normijuttuja, lenkkeilty ja käyty koirapuistossa, piiloteltu nameja ja etsitty niitä. Mitään sen erikoisempaa en ole nyt jaksanut töiden jälkeen puuhailla, olo on iltaisella ollut kuin tapetulla madolla.
Ostin muuten furmunaattorin ja olenkin käynty koirat kertaalleen sen kanssa läpi. Arco pienini yhden kolmanneksen kun alusvilla väheni. Meinaan käydä koirat vielä toisen kerran läpi ja sitten taidan ne ennen lomaa vaikkapa pestä, niin ovatpahan nätteinä sitten.
Arcon fyseoterapia-aika peruuntui kun Patricia on joutunut jäämään sairaus/äitiyslomalle suunniteltua aikaisemmin. Todennäköisesti katsastan uutta aikaa eri terapeutille loman jälkeen. Toivoisin, että voisin tulevan loman aikana juoksuttaa koiria mahdollisimman paljon irti, joten patikointikohteet valitaan sitten tämän mukaan. 6/28/2009 KuulumisiaNyt viikonloppuna ollaan taasen lenkkeilty kovasti, olen käynyt ihastelemassa holskuvaavaa ja tehnyt koirille hankintoja, värkkäillyt kasvissosetta koirille oman pihamaan kasveista jne.
Lauantaina heräiltiin aikaisin eli viideltä ja lähdetiin kolmisin kävelemään Voikaan lenkki. Ihmeteltiin matkalla hevosta, joka on siirrtetty erään omakotitalon takapihalle. Hienosti tosin koirat siihen suhtautuivat, katselivat kiinnostuneina ja haistelivat ilmaa, eivät haukkuneet yhtään. Laskin koirat, hihnoissa tosin, läträämään Kymijokeen. Hauskaa tuntui olevan. Ilma oli aamulla tosi hieno, aurinkoinen mutta ennen puolta päivää aloikin sitten sataa, ja sitä riitti ihan iltaan saakka.
Anulle on tullut holskunpentu, Minta (Konnamuorin Lenita). Minta on Kepan veljentyttö eli niinkuin sukua meille. Minta on tosi sievä, sievä ei ehkä ole ihan ensimmäinen sana joka normaalisti holskusta mieleen tulee. Mutta enivei, Minta on sievä. Vein sille tuliaisiksi röhköpossun, ja tietty omille koirille piti ostaa samanmoinen. Näytti Minta röhköllä leikkivän mutta meillä kotona röhkö nousi oitis arvoon arvaamattomaan. Arco oli, minun ja Kepan iltalenkin aikana, ominut röhköpossun omakseen. Se jaksoi röhköttää porsasta koko illan, kanteli sitä suussaan ja makasi käpälä possun päällä, ja katsoi pahalla silmällä jokaista (lähinnä Kepaa) joka possua itselleen siltä mieli. Oli pakko käydä tänään ostamassa Kepalle oma röhkö, jonka Arco tosin omi senkin mutta vaikea on pojan kahta röhköä hallita, joten nyt Kepakin pääsee osalliseksi tuosta maagisesta lelusta. Röhköpossut on välillä jäähyllä hyllyllä ja niillä on ehdoton ulosviemiskielto. No niin, Mintaa palatakseni se on oikein tomera tyttö ja nopea. Ehti avata molemmat kengännauhani ja housunlahkeen nauhan sillä aikaa kun yritän sisäistää itseni Anun huusholliin. En meninannut muistaakaan kuinka pieniä holskut luovutusikäisenä ovatkaan, itsestäni tuntui, että Arco ei noin pieni ole koskaan ollutkaan.
Arco on lenkkeillyt uudessa, hienossa kolmenmetrin monitoimihihnassa myös Karin kanssa. Ostiin siis koirille uudet taluttimet kun Kepa, pihteinen, meni pureksimaan poikki toisen jälkiliinan, joissa olin koiria taluttanut. Ostin nyt nahkaiset Jokken hihnat. Toivotaan, että allekirjoittaineen kädet kestävät nämä nahkahihnat.
Tänään, vaikka ilma on helteinen, olen jo ehtinut kävelleä Arcon kanssa peruslenkin ja Kepan kanssa Voikkaan lenkin. Arcon kanssa tavattiin irrallan oleva spanieli Sulo, joka ei valitettavasti Arcon suosioon päässyt vaan sai hatkat. Arco on nyt ilmeisesti tullut siihan ikään, että vieraat urokset eivät ole enää niin kiva juttu, tai sitten sille on vaan sattunut huono päivä. Kepan kanssa katseltiin sitä takapihan hevosta, tänäänkin. Ja tytsy puljasi Kymijoessa totuttuun tapaan. Hevonen ratsastajineen tuli puljaamaan jokeen myös, joten me vähän niinkuin pienempinä päätettiin poistua paikalta. Seisoskeltiin sillalla ja katseltiin sieltä hevosen joessa puljaamista.
Jos intoa ja jaksamista vielä illalla rittää, voisi koirien kanssa vielä käväistä jossakin käppäilemässä. 6/15/2009 KuulumisiaKäytiin taas Arcon kanssa eilen sunnuntaina Kouvolassa reenailemassa. Menin paikalle tosi ajoissa, suorastaan liian ajoissa, joten kerittiin ennen Viivin ja Aldon tuloa harjoitella "löyhää" seuraamista käskyllä "vierellä". Tehtiin käännöksiä ja liikkeestä istumista. Sitten leikittiin patukan kanssa. Viivin paikalletulon jälkeen harjoiteltiin luoksepäästävyyttä, tosin Viivi on Arcon mielestä niin pop, että poika ei malta istua ja odottaa Viiviä luo vaan rynnii vastaan. Muutaman kerran otettiin "vierellä"-käskyllä seuraamista kun Aldo-poikakin oli paikalla mutta Arcon keskittymiskyky oli jo loppuun käytetty, etä lopeteltiin reeni. Arco jaksaa kyllä keskittyä suht hyvin mutta sitten kun ei enää kiinosta, niin sitten ei todellakaan kiinnosta. Seuraavaksi ottasin Kepan mukaan mutta katsotaan koska reenejä on, kun tuo juhannuskin on tuossa välissä.
Kouvola-reissun jälkeen Kepan kanssa kierrettiin Voikkaa-lenkki ja sen jälkeen käveltiin vielä Arcon kanssa ns. peruslenkki. Eli kilometrejä tuli kymmenkunta. Mittasin noiden lenkkien pituudet auton kanssa, koska on mukava tietää kuinka paljon sitä tulee käveltyä. Voikkaa-lenkki on 6,5 km pitkä ja normilenkki on kolme kilsaa pitkä.
Lauantaina, vaikka olikin aika helteinen ilma, kävelin kummankin koiran kanssa Voikkaan lenkin eli 13 kilometriä.
Tänään itsellä oli aika huono olo, heräsin yöllä siihen, että vatsassa kiersi, oksetti ja pää oli tosi kipeä. Joten tänään käyn aikaisin nukkumaan ja koirat saavat juoksennella omassa pihassa. Huomenna pääsenkin töistä jo klo 16, joten puuhaillaan sitten koirien kanssa jotakin mukavaa. 6/7/2009 Luoksepäästävyyttä ja lenkkeilyäKäytiin Arcon kanssa Kouvolassa reenailemassa eilen. Lähinnä otettiin luoksepäästävyyttä ja halusin nähdä kuinka poika suhtautuu kahteen täysin uuteen ihmiseen aivan uudessa paikassa. Ensin laskin Arcon haistelemaan Lauraa ja Viiviä niin, että he eivät kiinnittäneet mitään huomiota koiraan. Arco oli ihan innoissaan ja pyöri heidän ympärillään häntä heiluen. Sitten otettiin pari kertaa niin, että laskin Arcon Viivin ja Lauran luo ja he antoivat koiralle lihapullaa, ilman sen kummempaa kontaktinottoa. Sitten kokeiltiin vielä niin, että Arco istui vieressäni ja Laura ja Viivi vuorotellen kävelivät koiran eteen ja sen jälkeen poispäin. Summa summarium. Luoksepäästävyys meni siis hienosti.
Oikeastaan on aika ihmeellistä miksi Arco joskus rähähtää ihmiselle. Toki tiedossani on mikä vieraan ihmisen käytöksessä ko. toiminnan koirassa aiheuttaa. Mutta koirassa on kuin onkin kaksi täysin eri puolta. Luoksepäästävyys on luonnetestin se osio, joka on Arcon akilleenkantapää, ja siksi sitä nyt harjoitellaan. Toki Arcolle on vieläkin hankalampaa se, että se on yksin kiinni jossakin. Tästä on kokemusta lähipäivien ajalta ja koira olisi suurinpiirtein syönyt ihmisen joka sitä lähestyi. Tämä luoksepäästävyyden osio täytyisi lisätä harjoituslistaan.
Lisäksi otettiin Arcon kanssa kosketuskeppiä ja kosketusalustaa. Harjoitukset menivät ihan kivasti mutta Viivin Aldoa olisi ollut kyllä kiva Arcon mielestä seurailla.
Lopuksi ihan vaan leikittiin eli koira roikkui jäljestyshihnassa kiinni. Tämä siksi, että patukka oli unohtunut kotiin. Halusin lisäksi nähdä rupeaako Arco taisteluleikkiin vieraassa paikassa ja häiriöden alla. No, tässä ei todellankaan ollut ongelmia. Arcoa sai pyörittää ilmassa ja poika repii murinan säestyksellä jälkiliinasta tehtyä patukkaa. Seuraavaksi täytyykin koettaa leikkiikö Arco samalla innolla vieraan ihmisen kanssa.
Tänään otin sitten itseäni niskasta kiinni ja kävelin Voikkaan lenkin molempien koirien kanssa erikseen, aikka meni yhteensä kolme tuntia. Arcon lenkillä tuli meitä vastaan hevonen kera ratsastajan. Arcon mielestä niille kannatti vähän murista ja hevosta olisi ollut kiva vähän haistella. Yleensä Arcon on ohittanut hevoseläimet ilman kommentteja ja luulenkin, että tänään murina kohdistui enemmänkin pihaansa vartioivalle etelävenäjänpaimenkoiralle kun ratsukolle.
Kepan kanssa lenkkiä kierrettäessä ei kummempia tapahtunut. Tytsy puljasi innoissaan Kymijoessa ja haki vedestä sinne heittämiäni keppejä. Olisi varmaan tehnyt ihan uimakierroksenkin jos olisi irti ollut. Veden virtaus joessa on vaan niin kovaa etten uskalla koiria sinne päästää irrallaan. Kepa mielellään kulkisi pieni veto päällä ihan hihnan koko pituuden päässä, joten oikeastaan koko lenkin aikana harjoiteltiin kulkemista niin, että hihna ei kiristy. Kepa osaa kulkea hihanssa tosi nätisti silloin kun hihna on lyhyellä, se kävelee pää ihan vasemman reiteni vieressä. Ongelmat syntyvätkin silloin kun hihnaa on enempi tarjolla, eli Kepa ei Arcon tavoin ymmärrä, että kun hihna kiristyy täytyy toimia niin, että se löystyy. Niinpä pysähdyin joka kerta kun Kepan hihan kiristyi ja odotin että koira itse löysyttää hihana palaamalla luokseni.
Tällaista tällä kertaa. Työviikko odottaa ja loma lähenee. 6/3/2009 KuulumisiaKäytiin viime viikolla torstaina Kepan kanssa taas Kouvolassa reenailemassa. Nyt mukana oli kosketusalusta. Hyvin Kepa jaksaa keskittyä. Otettiin vähän myös "väljää" seuraamista. Seuraavaksi eli tulevana lauantaina otan mukaan Arcon. Sen kanssa meinaan harjoitella luoksepäästävyyttä ja ihan perusjuttuja eli alustaa ja keppiä. Mietin, että pitäisikö ottaa mukaan hajurata ja harjoitella sen kulkemista. Laittaa päähänsä mietintämyssyn...
Hirveästi ei olla nyt puuhailtu kun allekirjoittanut on ollut viikolopun juhlista ihan poikki. Normilenkkejä ollaan tehty mutta siihen se sitten on jäänytkin.
5/23/2009 KuulumisiaKepan kanssa käytiin torstaina Kouvolassa reenailemassa. Lähinnä harjoiteltiin kontaktin ottoa ja kosketuskepin koskemista, häiriönä oli kaksi vierasta koiraa omistajineen. Lisäksi katseltiin vähän tuota luoksepäästävyyttä. Kepa käyttäytyi tosi vieraskoreasti, ei haukkunut muille koirille eikä piippaillut muutenkaan. Vähän Sakemannisekoituspoika Aldo olisi Kepaa kiinnostanut mutta kontakti oli mielestäni ihan hyvä. Kepa meni myös rauhallisesti ja nätisti ja ihan rohkeastikin Viivin ja Laura silitettäväksi. Rohkeudenpuutetta Kepalla ei tosin ole koskaan ollutkaan. Kepa oli myös autossa väliajalla suht rauhallisesti, haukahti muutaman kerran Lauran aussipojalle
mutta hiljeni käskettäessä. Ihan hyvä mieli jäi kyseisestä reenisessiosta. Ajattelin myös pitää kirjaanpitoa ja vähän etukäteen miettiä jatkossakin mitä me reeneissä puuhailtaisiin. Pitäisi kai hommata joku opus joka käsittelee tokoa. Vois ruveta sitten harjoittelemaan ko. juttuja. Arcon vuoro vois olla seuraavaksi...Laitaa päähänsä mietintämyssyn... Ai niin, Kepan onnistumisprosentti oli kosketuskepin kanssa 90% ja otettiin kolme noin kymmenen makupalan sessiota. Sitten vähän seurailiin käskyllä "vieressä", joka tarkoittaa kävelyä vierellä löysällä hihnalla ja katsekontakia silloin tällöin.
Arcon kanssa ollaan harjoiteltu näinä päivinä ihan semmoista tarpeetonta juttua, että saisin koiran koskemaan kasvojani kuonolla. Arcohan on ollut aina tosi tarkka siitä, että sen naaman lähelle ei saisi omia kasvojaan laittaa. Pidän siis namia ihan poskessa kiini ja Arco ottaa sen siitä kädestäni ja joutuu kuonollaan koskemaan kasvojani. Miksi näin älytön ja jopa turha harjoitus? Sandra pusuttelsi mielellään Arcon naamaa ja Arcon on aina ollut niin epäluuloisen näköinen ja murissut. Lähinnä ajattelin, että voisiko poitsun siedättämällä opettaa ko. tavasta pois ja saada siitä pusupoika. Kai tätä voisi myös jonkinmoiseksi käsittelyharjoitukseksi sanoa.
Muuten ollaan lenkkeilty normaalisti ja huomen aamulla ajattelin viedä koirat aikaisin koirapuistoon juoksemaan. Tuleva viikko on aika kiireinen kun meillä on talossa ylioppilas, jota pitäisi tulevana viikonloppuna juhlistaa oikein kahden päivän verran. 5/16/2009 KuulumisiaMitäs meille kuuluukaan? Lenkkeilyä, lenkkeilyä ja lenkkeilyä. Voikukkien ja nokkosten keräilyä ja ilokseni huomasin, että pihallamme kasvaa maitohorsmiakin. Saadaan vaihtelua koirien kasvissoseisiin.
Ollaan käyty koirien kanssa kolmestaan lenkillä ja mukava oli huomata, että Kepankin osaa jo käyttäytä paremmin kun vieraita koiria on näkyvissä. Hyökkiminen Arcon päälle on saatu karsittua pois, nyt tytsy vielä puree hihnaa mutta eiköhän tuostakin tavasta päästä. Kepan haukkuminen muille koirille lenkin yhteydessä on myöskin vähentynyt ja kiinostus toisiin koiriin on selvästi vähentynyt.
Arcon kanssa käytiin Patrician vastaanotolla ja selkä oli pysynyt hyvänä. Eli nikamalukot eivät olleet tulleet takasin. Oikean puolen lihakset lavan kohdalla olivat vielä hieman jumissa ja Patricia kysyikin, että juoksutanko koiraa pyörällä. Ilmeisesti vaiva on samanmoinen kuin pyörällä juoksuteltuilla koirilla voi olla. Saatiin lisää jumppaliikkeitä. Jumapn avulla vahvistetaan syviä lihaksia ja kehitetään koiran koordinaatiokykyä. Uudestaan mennää vastaanotolle heinäkuun lopulla.
Olga oli saanut saalistettua kissatarhassa linnun, sinäsnsä ikävää ja ei niin tarpeellista, mutta näyttää kissalla olevan kykynsä tallella. Kissojen ja koirien yhteiselämä on mallillaan, jopa Nooruskin liikkuu normaalisti vaikka koirat ovat liikekannalla. Vessa-jutut ja muut kissat hoitelevat koirista huolimatt normaalisti. Tämä on tosi kiva juttu, koska Arcon meille saavuttua eniten jännitin, että sopeutuvatko kissat koskaan koiriin. Olgan tekisi kovasti mieli kellahtaa Arcon kylkeen nukkumaan mutta tähän ei Arco oikein suopeasti ole suhtautunut, varoittaa murinalla ja Olgakin on vielä jättäyt kellahdukset tekemättä.
Arco on ruvennut nykyisin tulemaan sohvalle viereen köllimään, tämä on sinänsä uutta koska se ei ole ollut mikään sylihauva. Liekkö ikä pehmentänyt poikaa vai onko läheisyys alkanut tuntumaan mukavalta. Kepa on ollut oma itsensä, iloinen jokapaikan höylä, jonka mielestä on ihan parasta köllötää minun vieressäni päikkäreillä. 5/1/2009 KuulumisiaEi ole tullut aikoihin kirjoiteltua, joten päivitellääns meidän lauman tapahtumia.
Arco kävi eläinfysioterapeutti Patricia Hirnin vastaanotolla. Patricia löysi koiran selästä kolme ns. nikamalukkoa ja koiran peräpään lihakset ja oikean kyljen lihakset olivat jumissa. Lukot saattin aukaistua, ja todennäköisesti ne sekä oikean kyljen jumi olivat peräisn samasta tapahtumasta. Patricia epäili, että Kepa on juossut täysillä päin Arcon vasempaan kylkeen. No, joka tapauksessa nikamalukot eivät olleet vanhoja tapuksia koska ne saattiin helposti auki eikä koira ollut muuttanut painon painopistettä esim. etujaloille. Takapaan lihasjumit sen sijaan johtuivat Patrician mielestä Arcon "olemattomista" kulmauksista, joten tämä jumitus oli rakeenteellista. Käymme uudelleen Patrician vastaanotolla 14.5. jolloin koiran kunto tarkistetaam. Sain Arcolle myös jumppaohjeet.
Kepa kävi kahden kulmahampaan poisto-operaatiossa tämän viikon maanantaina eläinsairaala Sykkeesssä. Poistettiin oikean puolen ylä-sekä alahammas. Operaatio sujui hyvin, suuhun laitettiin itsestäänsulavat tikit ja koira sai kolmen päivän Metacalm- kuurin. Tänään suuta tutkiessani huomasin, että tikit ovat joa hävinneet, vähnän Kepa vielä suutaan "ihmettelee" mutta on toipunut hyvin. Kuono on vielä oikealta puolelta hieman turvoksissa. Kepan käytös lenkeillä on muuttunut samanlaiseksi kuin joskus aikoinaan eli positiivieen suuntaan, todennäköisesti hampaat ovat sitä vaivanneet. Toinen jäljellä olevista kulmahampaista on myös kulunut mutta sen jatkotoimenpiteet päätetään myöhemmin.
Koirat madotettiin strongholdilla ja seuraavaksi ne saavat punkkeja vastaan bayvantic vet`in. Koirat on myös nyt pesty, joten kesä voi alkaa. Kissoista Noorus ja Zulia kävivät myös pesulla ja föönissä tänään. Koirien kanssa on lenkkeilty ja käyty aamuisin koirapuistossa.
Olen ollut tämän viikon lomalla, joten olen kerinnyt hommailla vaikka mitä. Tosin pääsääntöisesti kaikkea kotiin ja pihaan liittyvää sekä Sandran ylioppilasjuhliin liittyviä juttuja on tullut hoideltua. Koirille olen tehnyt puuroa pakkaseen samoin kasvissoseita, nokkosta on saanut jo omasta pihasta soseeseen mukaan.
Huomenna alkavat sitten taas työt ja seuraava loma on näillä näkymin elokuussa. 4/5/2009 Kuulumisia sekä terveydestä että muutenKoska Arco sisäelimet todettiin ultrauksessa siisteiksi eikä ongelman pitäisi olla siellä suunnalla, varasin koiralle ajan eläinfysioterapetti Patricia Hirnille. Eläinlääkärin mukaan Patricia pitäisi sitten pystyä paremmin toteamaan onko vaiva lihasperäistä vai rangasta johtuvaa. Eläinlääkäri Lottahan löysi ultran yhteydessä Arcon selästä kaksi aristavaa kohtaa, rankaa tutkittaessa käsikopelolla Arco ei ragoinut mutta lihaksia käsiteltäessä reagoi selvästi. Fysioterapia aika on 15.4. keskiviikkona.
Lotan suosituksesta annoin Arcolle vielä kipulääkettä viiden päivän ajan, nyt pari päivää on menty ilman lääkettä. Arco on ollut "normaalinoloinen" ja ollaan touhuiltu tavalliseen tapaan. Iltaisin koira vaikuttaa hieman äreältä mutta tiedä sitten, että johtuuko väsymyksestä. Olen nyt käynyt molempien koirien kanssa kolmistaan lenkillä kerran päivässä, toinen lenkki on tehty sitten kummankin kanssa erikseen. Tänään ajettiin aikaisin Naukion koirapuistoon juoksemaan. Kepalla oli tosi kivaa ja Arcokin intoutui juoksemaan. Kepan kanssa on tehty onnistuneita koiraohituksia, hyvä me!
Kepan hammasoperaatioon on varattu aika maanantaiksi 27.4. ja mulla on sitten loma. En tosin muista olenko jo tästä kirjoittanut mutta toinen kerta ei ole pahitteeksi.
Kepan kanssa kyläiltiin tässä menneenä viikkona tätini Ritun luona. Ritu oli varsin otettu kun Kepalle maistuivat kaikki hänen tarjoamansa herkut eli piparit ja kuivakakut. Arcohan on aina Ritulla kyläillessään nyrpistänyt nenäänsä moisille ja murentanut ne vaan pitkin lattioita. Kepa käyttäyti kylässä hienosti tosin äityi vähän hakkumaan kerrrostalon käytävästä kuuluville äänille.
Varsin merkillistä mielestäni oli kun juttelin äitini kanssa puhelimessa Arcon fysioterapiasta, äitini totesi, että "meinaatko, että se antaa ihan vieraan koskea itseensä?" johon minä "kyllä varmaan, onhan se fysioterapeutti tottunut koiria käsittelemään". Äitin "niiin, ja onhan sillä varmaan käytössä kuonokoppakin".
Perin kummallinen epäluottamuslause meidän sylipuudelista Arcosta
3/23/2009 KuulumisiaKäytiin tänään neljästään lenkillä; minä, Sandra ja koirat. Arcon vointi on ollut hyvä, tänäänhän sille ei enää kipulääkettä anneta, joten huomisesta eteenpäin nähdään miksi koiran kunto menee.
Jatkettiin noita häkkiharjoituksia, Arcolla homma alkaa olla niin hanskassa, että aina ei mokomaa juttua viittisi tehdä - sehän osataan jo. Otinkin sen kanssa lisäksi katsekontaktia ja kosketuskepin koskemista nenällä.
Kepan kanssa tehtiin häkkiharjoitusta myös, alkaa olla mallillaan sekin. Lisäksi otettiin kosketusalustaa, kosketuskeppia ja katsekontaktia. Kepalla tuli tänään selvästi esiin, että välillä pitää koettaa saako namin jostain muusta osaamastaan jutusta. Kesken kosketuskeppiharjoituksia tytsy pyyhkäsikin häkkiin sisälle, ikävä kyllä siitä ei palkkiota saanut 3/22/2009 Lenkkeilyä ja naksutteluaTänään heräsinkin aikaisin, Arco on oksentanut joka aamu keltaista nestettä. Joko maha on tyhjä tai sitten lääke vaikuttaa.
Lähdettiinkin Kepan kanssa jo puoli kahdeksalta kävelemään Voikkaan lenkki, Kari lupasi kävellä pienen aamulenkin Arcon kanssa. Meillä likoilla meni puolisentoista tuntia tuohon lenkkiin ja ilma oli tosi nätti; pientä pakkasta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Treffattiin pojat tuossa Pessankosken sillalla.
Tänään kävelin koirien kanssa vuoron perään myös ton ns. peruslenkin. Halusin nähdä itse Arcon kävelyä. Näytti ihan ok:lta. Kepa kävelikin toisen lenkin ihan tossa vieressäni, ajatteli varmaan, että meinaan tappaa sen liikunnalla
Nukuttiin koirien kanssa päikkärit. Heräsin siihen kun Kepa makasi selällään pitkin pituuttaan ihan kyljessä kiinni ja oli työtänyt etukäpälät mun naaman päälle. Ilmankos oli aika kuuma. Arco makasi lattilla.
Jatkettiin häkkiin meno-treeniä. Arcon kanssa päästiin siihen, että koira menee käskystä häkkiin, niin, että se on siellä kokonaan. Seuraavaksi ruvetaan ottamaan kestoa häkkissä oloon. Kepan kanssa päästiin myös jo häkkiin. Ensin otin vielä Kepan kanssa kosketusalustan painamista tassulla ja siirsin alustan sitten häkkiin. Kun olin muutaman kerran saanut Kepan menemään häkkiin, häivytin alustan ja lisäsin käskysanan "häkkiin". Tähän täyttyy saada vielä toistoa niin, että tästä jatketaan. Lopuksi otin Kepalla vielä kosketusalustaa ja sormen koskemista nenällä, halusin loppuun erittäin hyvin onnistuneet jutut. Jäi treenestä hyvä mieli.
Arcon kunto on ollut tänään ihan hyvä, voisi jopa sanoa, että koira on ennallaan. Pientä arpomista oli tuon toisen lenkin aikana matkan jatkamisesta, tiedä häntä sitten mitä se oli. 3/21/2009 Kuulumisia ja koulutustaArco on tänään ollut ok. Käytiin kävelemässä tunnin lenkki ja koira oli ok. Kepan kanssa on leikkinyt tänään ja ollut muutenkin ihan virkeä. Arcon kanssa harjoiteltiin tänään käskystä häkkii menoa. Käytin apuna kosketusalustaa. Poika on todella nopeaoppinen.
Käytännössä toimin näin; Kosketusalustan koskeminen tasulla on Arcolle jo aiemmin opettu. Nyt joka kosketuksen jälkeen vaihdoin alustan paikkaa. Käytin apuna naksua ja namin heitin alustasta poispäin, että sain koiran liikkumaan. Kun tämä sujui hyvin, laitoin alustan häkkiin. Arco kävi painamassa tassulaa alustaa, naksautin ja heitin namin häkistä poispäin- sain koiran pois häkistä. Muutaman onnistuneen harjoituksen jälkeen häivytin alustan. Ensin naksautin kun koiran etupää oli häkissä-palkkaus häkistä poispäin ja muutaman kerran jälkeen nostin kriteeriä niin, että naksautin vasta kun koira oli häkissä kokonaan. Käskysanan "häkkiin" otin käyttöön siinä vaiheessa kun jätin kosketusalustan pois käytöstä. Lähinnä siksi, että Arcolle on opettu käsky"paina"liittyen kosketusalustaan enkä halunnut koiran menenvän sekaisin. Arco oppii todella nopeasti mutta ei jaksa "jankata" jo osaamiaan asioita eli kiinnostus lopahtaa aikaisen nopeasti.
Kepalle opetin kosketusalustaan koskemista eli kriteerinä oli, että koira koskee tassulla alustaan. Kepalle en meinannut tähän liittää mitään käskysanaa. Kepa on oppimisessaan Arcoa selvästi hitaampi, saattaa johtua myös siitä, että sen kanssa ei niin paljon ole treenattu. Aluksi Kepa tarjosi katsekontaktia, joten päädyin sheippaamaan koiraa alustaa kohti. Ensin riitti kunonolla alustan koskeminen ja palkkasin alustalta. Sitten vaihdettiin kriteeriä niin, että alustaa piti koskea tassulla ja pakan heitin alustasta poispäin- sain koiran liikkumaan. Kepalla on joko Arcoa enemmän miellyttämisenhalua tai sitten se on vaan pitkäjänteisempi. Se jaksaa puurtaa hommia paljon Arcoa kauemmin. Pientä piippaamista esiintyi kun se turhautui. Huomenna meinaan opettaa Kepankin menemään häkkiin käskystä.
On tosi kiva huomata kuinka innoissaan koirat ovat kun niiden kanssa tekee noita juttuja. Enemmän vaan pitäisi olla aikaa niiden kouluttamiseen. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä koulutusmetodi sopii holskuille kun nenä päähän. 3/20/2009 KuulumisiaArco on ollut tänään parempi, se ei ole ulahtanut tms. ylösnoustessa tai makaamaan käydessä. Lumihangessa kävelyä se edelleenkin "arpoo" eli ei mielellään menisi, kävelee mielummin tasaisella asfaltilla. Tänään käveltiin hidasta vauhtia ns. peruslenkki, loppuvaiheessa innoissaan hyppäsi minua päin ja toinen takajalka petti alta (siis siinä vaiheessa kun koira oli jo maassa neljällä jalalla). Mutta käveli kyllä kotiin ja oli ihan suht ok. Vatsa on löysällä mutta johtuu varmaan lääkkeestä. On jo vähän leikkinyt Kepan kanssakin ja häntäkin heiluu jo. Saa nähdä kuinka ensiviikolla käy kun kipulääkekuuri loppuu...
Eilen illalla Arco ei halunnut kävllä iltalenkkiä vaan kääntyi noin sadan metrin päätä takaisin kotiin. Eli olenkin kävelyttänyt sitä sen mukaan kuin se itse haluaa kävellä. Pääsee nyt hyppäämään sohvalle ja sänkyyn. Itselläni on vahva mutu-tuntuma, että Arcolla on jotakin häikkää selässä lonkkien yläpuolella niin, että se vaikuttaa takajalkoihinkin.
Kepan kanssa lenkkeiltiin eilen Melkunmäen lenkki ja Sandrakin oli mukana. Tänään harjoiteltiin koirien kanssa katsekontaktiin kestoa.
3/19/2009 Muuttuneita suunnitelmiaSuunnitelmiini on tullut nyt koirien terveysjuttujen takia muutoksia. Kanakurssi 4 vaihtuu nyt Kepan hammasoperaation jälkeiseksi "sairaslomaksi", joten Kepa tullaan huhtikuun loppupuolella operoimaan. Nyt poistettavia hampaita on kahden sijasta kolme, hampaat tuntuvat olevan ko. koiran heikkokohta ja napsuvan poikki ns. tosta vaan.
Tosin tämä muutos helpottaa myös työjuttuja, joten kanakurssin pois jäämistä ei voi kokonaan laittaa Kebnen syyksi.
Arco on tänään ollut vähän parempi mutta olen varannut sille ensi viikoksi sisäelinten ultrauksen. Sittenpähän tiedetään missä kunnossa koiran on sieltä suunnalta. Olen myös varautunut siihen, että se mahdollisesti mangneettikuvataan pikapuolin.
Johan tässä on tapahtunut vaikka mitä, valitettavasti ei mitään hirveän positiivista. Koirien silmäpeilaus siirtyy hamaan tulevaisuuteen eli yritetään saada nyt nämä ilmi tulleet "viat" korjattua ja katsellaan sitten silmiä. 3/18/2009 Arco yllättäen eläinlääkärissäMeillä valvottiin viime yö. Arcon takapää/selkä oli tosi kipeä. Koira ulvahti aina noustessaan ylös tai käydessään makuulle. Sohvalle yrittäminen sai aikaan useamman ulvahduksen. Kepakin varoo Arcoa selvästi ja on ottanut tosi rauhallisesti.
Saatiin aika Sykkeeseen tänään yhdeksitoiksi. Eläinlääkäri Tiiu kävi "käsikopelolla" läpi Arcon lihakset ja luuston, samaten paineli mahaa. Arco aristi hieman mahaa mutta muuten oli suht ok. Tosin sillä oli kuonokoppa ja se murisi suht koko ajan. Tosi Tiiun mielestä murina oli vain vastalausetta käsittelylle, ei niinkään kivusta johtuvaa. Röntgenkuvattiin maha,lanneranka ja lonkat. Sekä vatsan etuosa ja ranka kaularankaan saakka. Anaalirauhaset olivat täydet ja ne tyhjennettiin mutta muuten ne olivat ok. Suolistossa ei ollut tukosta tms. Vatsassa oli hieman ilmaa mutta muuten ihan ok, samoin luusto oli kunnossa. Nämä siis siitä mitä röntgenkuvista voi nähdä. Arco sai kipupiikin sekä viiden päivän tulehduskipulääkekuurin. Tämän jälkeen jos vaivat jatkuvat ultrataan maha, ja jos mitään ei vieäkään selviä Tiiu suositti koiran mangneettikuvauttamista Aistissa Helsingissä.
Arco sai ehdottoman hyppimis ja riehumiskiellon, eikä tuosta paljon hyppiäksi olekaan. Meinasi äsken hypätä sänkyyn mutta tulikin ihan itsekseen toisiin ajatuksiin. Kaiken kaikkiaan ihan kökköä
Kepakin on kunnostautunut ja katkaissut kolmannen kulmahampaansa. Joten tytysyn hammasoperaatiot aloitetaan heti kun saadaan Arco kuntoon. 3/15/2009 Kuolemaa ja kuulumisiaToinen meidän undulaateistamme kuoli tänään. Siis se sininen eli Jussi. Ikävä juttu ja tässä pohdintiinkin perheen kesken, että kuinka vanha Jussi oli. Se ostettiin Heikille kaveriksi, jo ennen Olga-kissan tuloa meille. Eli meillä lintu oli ollut liki kymmenen vuotta. Tiedä sitten kuinka kauan nuo undulaatit oikenin elävät...Lisäksi mietityttää, että kuinka Heikki tulee toimeen itsekseen. Visertelee kyllä kun olkkarissa katsotaan telkkua mutta onhan se vähän eksyneen oloinen, eikä mikään nuori tyttö sekään...
Koirien kanssa käytiin koirapuistossa tänään, Anu oli koirinensa siellä myös. Koirilla oli mukavaa ja meillä ihmisillä myös. Kävin vielä Anulla kahvilla ja katsasteltiin kevään koiranäyttelyitä. Mielestäni olisi mukava käydä katsojana jossain näyttelyssä lähiaikoina. Lappeenrannassa olisi näyttely ja samoin Lahdessa.
Muuten ollaan palloiltu normaali lenkeillä ja tehty "kotitottista". Tänään kun Arco oli Karin kanssa lenkillä piilotin Kepalle nameja sellaiseen aktivointipalloon. Ideahan oli hyvä mutta Kepa ei juurikaan palloa pyöritellyt... jos minä en palloa pyöräyttänyt niin Kepa meinasi, että olkoon sitte. Välillä mietin, että Kepan korvien välissä liikkuu niiin koovin väähään. No, ehkäpä sillä oli vaan tällainen päivä tänään. Arcolle ei ollut epäselvää olleenkaan miten aktivointipallon kanssa puuhaillaan.
Eipä sitten muuta erikoista. Samaa kuin ennenkin 3/6/2009 KuulumisiaMitäs meille kuuluukaan? Arco täytti 2.3 kolme vuotta. Kepan sterilisaatiohaava on parantunut niin hyvin, että sitä ei enää edes näy. Ollaan puistoiltu Anun koirien kanssa. Lenkkeilty. Kepa pääsi mun kanssa parturiin ja Arco kävi Kouvolan kävelykadylla ulvomassa ja leikkimässä taisteluleikkejä. Jne. Jne.
Olen keksinyt aivan uuden idean lenkittää koiria eli pidän nykyisin lenkillä koirilla 8m jälkiliinaa. Tämän idean tarkoitus on, että päästään joskus lenkkeilemään ilman hihnaa. Lisäksi ollaan juostu koirien kanssa jonkun verran lenkkien yhteydessä. Molemmat osaavat juosta todella hyvin ja tykkääväät kovin. Ainoastaan pitäisi investoida itselle kunnon juoksulenkkarit. Juokseminen on oikeastaan tosi kivaa!
Muuten päivät ovat kuluneet tiukasti työnteon parissa,joten eipä sitten muuta. |
|
|