"Täss on ihan hirveesti aikaa vierähtänny, kun viimeksi ollaan kirjoiteltu. Meill on ollu ihan hirveen jännä kesä. Meikä meni sitt haistelee tot iskän jalkaa ja sen jälkee syntykin oikein hirvee härdelli. Iskä kävi sellases työterveyshuollos ja lääkäri oll poistannu sen jalst just sen jutun mitä miä haistelin ja nuolin. Se juttu todettiin sitte myöhemmin sellaseks jutuks kun melanooma. Ja sitte tääl jännitettiin, ett onks se levinny koko iskään.

 

No, onneks ei ollu ja iskäkin on nyt kunnos. Nykyään tääl joudutaan ihan paniikkiin jos meikä jotain haistelee vähäkin intensiivisemmin. On min nenä vaan sellanen "veitikka". Yks päivä toi äippä makaili ja luki tuol sängyll, ja yski sellaseen nenäliinaan. Sitt se anto min sit haistaa ja miä kävin ihan hirveest sit "nutuuttamaan" ja sitt äippä huus, ett "selvä juttu, mull on keuhkosyöpä." Ei kyll mikään naurun asia, tänään se kuul, ett meijät koirat voiaan opettaa haistaan just keuhkosyöpä ja se melanooma. Nyt min ja min nenän päänmenoks on suunnitelmis vaikka mitä, niis kerron sit myöhemmin lisää.

 

Käytiin sitte siell patikkareissull äipän ja sen työkaveri- Railin kaa. Kivaa oll ja kovast miä niin vahin, ja sitt telttaa kans. Nykyään miä hyppään autoon ihan itte eikä meikälle tuu huonoo oloo, autos onkin oikees ihan kivaa. Sitte myö ollaan käyty siel koirapuistos ja Leon-kaiffarin luona leikkiis.

 

Sitte viime maanantain myö käytiin siell koirakoulus. Äipän mielest se oll ihan katastrooffi, miä vaan pyörin siel ympäriinsä enkä suostunnu mitään katsekontaktii ottaa- ois meinaan voinnu joutuu sitt tekee jotain juttui. Kaikki namit meikä sylki sinne hiekalle ja koirakamut oll ihan innoissaan, hyvin näytti meikän namit niille kelpaavan. Sit kun miä olin puolisen tuntii säplänny niin miä väsähin. Se kouluttaja, Sanna, kerkes jo äipält kysästä, ett " osaakse se oikeesti yhtään mitään?" Sit kun toi enin into oll poissa, niin miä "seurasin" ja kävin "maaha", ei joutunnu toi äippä ihan häpeämään silmiään päästä meikän kaa.

 

Pihaa miä vahin ihan sikana ja pyörille kyll aina välil rähisen. Oon miä sellanen poitsu, ett pois alta.

 

Siel patikkareissul käytiin mummon ja vaarin luona Kitkalla. Ja miä olin niitten mielest tosi mieletön, olisin vissiin voinnu vaikkk muuttaa niille asuun. Voi kyll olla, ett niitten mieli ois muuttunuu jos ne ois tienny meikäläisen uudet kujeet. Oon meinään tääl kotoon ton reisuun jälkeen nostannu kolme kertaa jalkaa ja pissinny, siis ihan sisälle. Iskä on aika hiileen ja tänään äippä sai meikän kiinni melkeen rysän päältä. Miä sain sanallist sapiskaa ja äippä sano, ett " jos vielä toistuu tulee muunkin näköst sapiskaa, kunhan miä kerkiän vaan paikalle oikeaan aikaan". Se ei voinnu oikein nyt muuta sapiskaa antaa kun se karjas, ett "EI" kun miä siin losottelin ja kuuliaiseen poikaanhan miä heti laitoin hanat kii. Kyll miä kovast yritin sit silmiin killitää, ett oliks se ihan tosissaan. Nyt täytyy tätä tilannetta meijän tääl tuumailla.

 

Tänään käytiin tos Käkimettäs tekees sellast juttuu, ett Sandra men piiloon ja miä aina etin sen. Löysin muuten ihan joka kerta. Se on min suosikkileikkii, oikein vingun ja vikisen kun joun oottaa äipän kaa, ett Sandra kerkee sinne piiloon. Sinänsä aika helppo juttu, haistan melkeen aina ilmast mihin toi "siskoplikka" on piiloutunnu, välil menin sit sen jälkii pitkin.

 

Tälläst tänne ja nyt varmaan tulee päivitettyy tätä päiväkirjaa useemmin kun noi melanoomajutut pois päiväjärjestyksest. Kyll me vaan silloin pelästytiin.