| Arco ja Eija 的个人资料Hollanninpaimenkoirat Ar...照片日志列表 | 帮助 |
|
2006/8/12 Eija kirjoittaaJonkin aikaa onkin kulunut viime merkinnöistä. Aika tuntuu kuluvan kuin siivillä. Meillä on mennyt mukavasti, Arco on ollut välillä mukanani
töissä ja välillä kotona Karin ja Sandran kanssa. Arco on kasvanut kovasti, painoa on nyt 17 kg ja säkäkorkeutta siellä 55 cm;n paikkeilla.
Olemme kertailleet vanhoja juttuja Arcon kanssa, ainoana uutena on tullut "reunaan"-käsky jonka pitäisi estää Arcoa sämpläämästä pyörätienreunalta toiselle. Eli sen pitäisi pysyä minun ja ojanpientareen välissä eikä haahuilla keskellä kulkuväylää
Arco on käynyt kerran leikkimässä koirakaveri Leon luona ja mukavasti leikit sujuvatkin pojilta. Ollaan saatu uusi koirakaveri, pentu myöskin, tiibetinmastiffi Kamu. Kamu ollaan treffattu koirapuistossa vaikka se tässä meidän naapuristossa asuukin. Koirapuistossa tapasimme myöskin 2,5 vuotiaat tiibetinmastiffisisarukset, Ruun ja Amalien. He olivat tulleet Kamua sinne tapaamaan. Erittäin mukavia koiria kaikki kolme ja Arco tuntui tulevan juttuun kaikkien kolmen kanssa. Itse en oikein tiedä mitä mieltä tuosta puistoilusta olisin. Hyvä juttu mielestäni jos koiria ei siellä ole kovinkaan monta, ja kaikki ovat hyvin juttuun tulevia ja osaavat puhua koiraa. Itse en Arcoa sinne veisi jos koiria olisi suuri määrä, tai joku koira selvästi kävisi ns. ylikierroksilla. Lisäksi mutu-tuntumalla sanoisin, että Arcolle kerta viikkoon puistoilu olisi ehkä paras määrää. Jos siellä joko päivä oltaisiin tunti tolkulla, voisi pojalta "käämit kärähtää" eli menisi todennäköisesti vähän ylikierroksille.
Arcon vatsaan on iskenyt jokin pöpö eli kakka on löysää. Apteekista on ostettu vaikka minkä näköistä apua, ja nyt näyttääkin, että niistä apua olisi. Tilannetta täytyy seurailla. En tiedä onko se syönyt jotakin sopimatonta, vai reagoiko johonkin ruoka-aineeseen, vai oliko kahtena päivänä peräkkäin kaverin kanssa riehuminen tottumattomalle koirapojalle liikaa.
Ollaan nähty Arcon kanssa taas lisää luonnoneläimiä. Eräänä aamuna lenkiltä tullessamme näimme minkinpoikasen hyppelevän kotimme vastapäisessä ojassa. Liekkö tullut Arcon luita syömään, nyt luut korjataan aina yksi varmaan talteen. Olenkin aina luullut asuvani kaupungissa
Kissojen ja Arcon välit ovat pysyneet ennallaan, onneksi mitään takapakkia ei ole tullut, joskaan lähentymistäkään ei ole havaittavissa.
Veteen Arco uskaltautuu jo aikain syvälle mutta uimaan se ei vielä lähde. Mitään uusia pelottavia asioita ei eteemme ole tullut, rullaluistelijat aiheuttavat aikaisen mahtavan rähähdyksen. Niistä Arco ei pidä yhtään
Eräänä päivänä lenkillä ollessamme ylitsemme kulki kuumailmapallo. Pallo kulki matalalla, ja sen huomattuani ajattelikin, että kuinka Arco siihen suhtautuu. Pallohan pitää sellaisen suhahduksen aina kun sen korkeutta säädetään. Eipä ollut Arco moineskaan, siinä me sitten päät kenossa pallon kulkua seurasimme, emmekä tuumanneet suhahduksista mitään
Eipä sitten muuta tällä kertaa |
|
|