Arco ja Eija 的个人资料Hollanninpaimenkoirat Ar...照片日志列表 工具 帮助

日志


2008/7/27

Koirakaverieita ja kanakoulua

Perjantaina kävi Arcolla ja Kepalla kylässä koirakaveri Leo, emäntänsä Satun kanssa. Leo oli meillä ensimmäistä kertaa Kepan meille tulon jälkeen ja vähän jännitin, että saako Leo "holskuhivutusta", eli suomeksi sanottuna, kuinka koirat tulevat meidän pihassa keskenään juttuun.
 
Eipä mitään ongelmia ollut. Kepa kävi alkuun hieman kierroksilla, sehän on Leon tavannut vain kerran, muuta taisi tyttö vaan olla innoissaan kun Leo tuli leikkimään. Ainakin Kepa jaksoi koko puolentoista tunnin ajan pyyttää Leoa milloin jahtaamaan itseään ja milloin vetämään köyttä. Leo ei kuitenkaan oikein vielä arvannut jättää Satua vahtimatta ja täysin rinnoin lähtä leikkiin mukaan. Kaiken kaikkiaan koirien oleminen oli sellaista yleistä yhdessä hengailua. Oikein kiva juttu, että pojillekaan ole tullut mitään pörinöitä keskenään vaikka suht saman ikäiset ovatkin. Seuraavaksi teemme koirien kanssa vastavierailun Leon luo.
 
Lauantaina ajettiin Anun kanssa Kangasalalle katsomaan kuinka kanoja koulutetaan, tai toisin sanoin kuinka eläintenkoulutusta ihmisille opetetaan.
Vierailimme Wirenin Tommyn ja Rajamäen Jaanan luonna katsomassa III-kurssia, millä itse olin viime lokakuussa. Mukava oli kouluttamista katsoa ja tavata muutama tuttukin siinä sivussa. Tavattiin myös saksanpaimenkoiranpentu, Essi, joka on Jaanan ja Tommyn luona kasvamassa tulevaksi id-tunnistekoiraksi Hämeenlinnan poliisille. Kanakurssille kyllä tekisi jo kovasti mieli ja itseäni harmittikin, kun Jaana pyysi minua paikkaamaan poissaolevaa jo aiemmin, enkä päässyt töiden vuoksi. Joten jään odottamaan neloskurssia.
 
Jaanan kanssa oli puhetta myös koirarotujen erilaisista luonteista, millaisia vaikutuksia sillä on kouluttamiseen yms. Lähinnä oli puhetta juuri hajuerottelusta ja siihen liittyvistä häiriöista paimenkoirarotuisten kanssa. Jaana sanoikin, että kaikki hajuerottelun koulutuksen vaiheet kannattaa treenata erittäin vahvoiksi. Käydä monissa eri paikoissa ja monenlaisen häiriön alla.
2008/7/24

Arcon treeni: Ilmaisun koulutus

Arcon hajuerottelutreeni on edennyt seuraavaan vaiheeseen eli ilmaisun kouluttamiseen. Ilmaisuksihan valitsin tassulla koskettamisen. Eilen jatkettiin ilmaisua.

Kriteeri: Arco painaa tassulla kättäni 2 sekunnin aikana.
Paikka: olohuone, keittiö ja makuuhuone.
Sessiot 5x6, joista kaksi tehtiin olkkarissa ja keittiössa ja yksi makuuhuoneessa.
Onnistumisprosentti oli 100%, joka sessiossa, tätä helpotti todella paljon Arcon jo niin vahvasti tassulla painamisen osaaminen ja se, että toiminta oli sillä jo sanallisena käskynä "paina".
 
Tässä kohdin pääsimme hieman "oikaisemaan" koska Arcolle ei tarvinnut opettaa jotakin täysin uutta toimintaa ilamisua varten.
 
Käytännössä toimimme näin; kävin kyykkyyn toinen käsi vähän toista edempänä, Arco seisoi edessäni, sanoin "paina" , koira painoi tassulla kättäni, palkka. Naksu tuli käskyn jälkeen heti kun koira aloi nostamaan tassua painamista varten. Päästiin todella hyvään vahvistetiheytteen.
Seuraavaksi siirrymme ulos ja tarkoitus on, koska ilmaisun täytyy olla koiralla vahvana, käydä treenaamassa aina 20 eri paikassa.
 
Arcon kanssakin tehtiin noin tunnin mittainen lenkki. Lenkin loppupuolella nähtiin sitten vieras kissa, joka aiheutti Arcossa mielettömän peräänpyrkimishepulin. Suhteellisen äkkiä koiran kierrokset kuitenkin, laskivat kun liikkuin vain silloin kun se ei vetänyt hihnassa. Loppu parisataa metriä oli sitten vilkuilua taaksepäin "mihin se kissa hävisi"- tyyliin. Ei poika uskonut kun vakuuttelin, että "kissa meni jo omaan kotiin"...

Kepan seisontatreeni

Eilen treenilitiin jälleen koirien kanssa. Kepan kanssa jatkettiin seisontatreeniä.  Kriteerinä on edelleen sama, eli Kepa seisoo edessäni ja katsoo minua silmiin. Otettiin pihalla 4x10 sessiot. Vaihtelin paikkaa pihalla ja koira toimia hyvin. Ekassa sessiossa oli pientä intopiukeutta, joka kyllä häviää treenin jatkuessa.
 
Onnistumisprosentit; 1. 90% yksi makupala tippui maahan 2.100% 3.100 % samoin neljäs 100%.
 
Seuraavaksi ajattelin lähteä Kepan kanssa jonnekin muualle esim. jonkin marketin parkkipaikalle.
 
Myöhemmin käytiin noin tunnin kestävällä lenkillä, olen lenkittänyt koiria nyt erikseen. Lähinnä siksi, että itseni on mukavampi kävellä kun lenkki etenee. Samoin pääsen paremmin palkkaamaan koiraa kun mukana on vain yksi suuHymy. Kepaa olen vastaehdollisttanut muihin koiriin ja autoihin. Autoja olisi kiva jahdata tai ainakin yrittää juosta päin. Autojen ohittaminen sujuukin jo hyvin ja Kepa hakee itse kontaktia, tai lähinnä olen opettanut sen tulemaan luo silloin kun se näkee auton. Lenkkeilytän sitä mielläni 8 metrin fleksissä, joten tuo luokse tulo on koiran itsensä turvallisuuden vuoksi opetettu juttu. Oikeastaan juttu menee näin; Kepa näkee auton- juoksee luo ja kääntyy viereeni vasemman jalan viereen seisomaan- koira saa namin.
 
Pääsin eilen myös vastaehdollistamaan Kepaa muihin koiriin. Naapurustossa asuva tiibetinmastiffiuros oli isäntänsä kanssa lenkillä. Siirryttiin Kepan kanssa vähän syrjemmälle ja ohitettiin heidät siellä. Käskytin Kepaa sanomalla "täällä" (merkitsee että kannattaa katsella mun suuntaan), se kävelikin vieressäni piittaamatta toisesta koirasta sen kummempia. Palkkasin sitä nameilla tiuhaan. Muutaman kerran vilkaisi toista koiraa mutta kierrokset eivät päässeet kohoamaanLeveä hymy. Oikein hyvä juttu!
2008/7/22

Yleistä höpinää

Tänään ei treenailtu vaan lenkkeiltiin, perheen pojat keskenään ja me tytöt keskenämme. Kari ja Arco kävivät kävelemässä Kymijoen rantaa pitkin ja Arco kävi uimassakin. Me käveltiin Kepsun kanssa vähän pidempi lenkki Melkunmäen ympäri. Kari kiitteli kovasti Arcoa, oli kävelleyt koira kiltisti vetämättä ja käyttäytynyt muutenki fiksusti. Ehkäpä sen korvien väliin on jotakin oppia jäänyt.
 
Kun muistelen aikaa pari vuotta sitten nousee tuskanhiki otsalleLeveä hymy, oli Arco kyllä sellainen epeli pentuna. Tuntui joskus, että tuleekohan tästä mitään. Onneksi aika kultaa muistot ja olihan se niin söpö pentuHymy. Olen varma, että koiranpennut ovat niin syötävän söpöjä juuri niiden oman turvallisuuden vuoksi. Kukapa niille jaksaisi olla vihainen vaikka ne repisivät kymmenet housut.
 
Kepa kävelle tosi kivasti hihnassa. Sen saa "vierellä"- käskyllä kävelemään pitkät matkat niin, että sen pää on vasemman jalan kohdalla. Varsinaisesti en viitsi sitä seurauttaa koska mielestäni lenkkeily on koiran "omaa aikaa" eikä mitään sulkeisharjoitusta.
 
Soseutin koirille tänään kasvissosetta pakkaseen. Olin ostanut kurkkua, lehtisalaattia, jäävuorisalaattia, ituja, parsakaalia ja banaania. Pihalta hain vielä piharatamoa, voikukkaa, nokkosta ja vähän mustia ja punaisia viinimarjoja. Maitohorsmaa pitäisi käydä keräämässä ja soseuttaa sitä pakkaseen talven varalle. Tämänpäiväisestä soseesta horsmat uupuivat.
 
Huomenna jatketaan treenillä.
2008/7/21

Kepan treeni

Kepan kanssa jatkoimme seisomistreeniä pihalla.
Kriteeri; Kepa seisoo käskystä edessäni ja katsoo minua silmiin.
Paikka; oma piha
Sessiot 3x10
 
Kaikki sessiot olivat onnistumisprosentiltaan 100%. Pientä häiriötä oli ohikulkijoista, lähinnä Kepa käänsi päätään ja katsoi kuka kulkija on. lähinnä pientä vilkuilua. Toimi kuitenkin käskettäessä eli kun katsoi muualle sanoin "seiso" ja koira katsoi minua silmiin ja seisoi edessäni.
 
Jatketaan vielä pihalla ja sitten siirrytään jonnekin muualle esim. kaupan parkkipaikalle.
 
Kepalle voisi aloittaa myös jonkin muuan asian treenaamisen, maahameno voisi olla hyvä. Jos sen opettaisi oikeni vahvaksi saataisiin siitä Kepalle hyvä ilmaisu hajuhommiin. Tarkoitus on senkin kanssa aloittaa hajuerottelu jossakin vaiheessa.

Arcon treeni

Kriteeri; Arco kävelee hajuradan päästä päähän
Paikka; kotona pihalla
 
Katsoin kuinka homma rupeaa toimimaan ja otettiinkin 10 harjoitussessiota. Alussa tuntui, että häiriöitä oli ulkona liikaa vaikkakin Arco kyllä lähti kulkemaan radan viertä. Jouduin aluksi palkaamaan koiraa radan vieressä kävelystä eli vahvisteita tuli useita. Tarkoitus oli, että koira kävelee radan päästä päähän yhdellä vahvisteella eli nami radan lopussa. Koska rata on sen verran lyhyt tehtiin niin, että käveltiin rataa edestakaisin saattin riittävä vahvistetiheys ja kolme viimmeistä sessiota Arco kulkikin yhdellä vahvisteella. Eli lähetin käsimerkillä koiran liikkeelle ja se kulki radan vieressä aliusta loppuun ja naks-nami vasta radan lopussa.
 
Arco on koira, joka hyvin helposti kyseenalaistaa asioita. Kun se osaa homman se lähtee testaamaan saisiko namin myös jostakin muusta toiminnasta. Joku voisi pitää tätä ärsyttävänä toimimistapana mutta mielestäni se osittaa koiran fiksuutta. Tämän tyyppinen toiminta on kuulemma havaittavissa myös villieläimillä ja eläimet, jotka nopeasti muuttavat käyttäytymistä ja kokeilevat eri toimintatapoja pärjäävät luonnossa parhaiten.
 
Lopuksi otettiin ilmaisua. Päädyin, loppujen lopuksi, kuitenkin tassulla painamiseen. Tämä siksi, että ilmaisun on oltava todella vahvana koiralla. Lisäksi tassulla painamista ei juuri käytetä kuitenkaan missään muualla. Muotoerotteluun otan sen myöskin ilmaisuksi mutta ajattelen asian niin, että aina oikeaa valittaessa koiralla on sama toiminta ilmaisuna.
 
Tassulla painaminen on jo koiralla käskynä "paina" mutta käskin koiraa alussa "paina", naks, nami ja sen jälkeen koira tarjosikin heti palkiion saattuaan uutta toimintaa. Koska tämä osio hajuerottelun koulutuksesta on Arcolle helppo, luulenkin, että etenemme nopeasti. Seuraavana jatkamme ilmaisun vahvistamista.
2008/7/20

Treenejä, treenejä

Arcon treeni: Eli jatkettiin siitä mihin Posiolla lopetettiin.
 
Kriteeri: Arco kävelee hajuradan päästä päähän ( ajattelin ensin palkata muutaman kerran ja vähentää sitten yhteen namiin radan päässä).
Paikka: olohuone
3 sessiota
 
Onnistumisprosentti 1. 100%, 2. 90% (yksi tassunpainallus) 3. 100%
Huomioita: Arcolle oli selvää mitä vaaditaan, lähti heti kulkemaan radan viertä. Nyt lisäsäsin alkuun sen, että Arcon on istuttava radan alkupäähän ja käsimerkistä lähdettävä radan viertä kulkemaan. En tiedä teinkö viisaasti mutta otin käsimerkiksi saman mitä on käytetty jäljellä. Pientä haahuilua oli ennen radan luo menoa, Arco olisi mielelään lähtenyt etsimään nameja ympäri asuntoa. Ei tietysti mikään ihme, onhan sen kanssa paljon nameja piiloteltuHymy. Haahuilun vuoksi otan koiran remmiin kiinni viimeiseksi sessioksi. Ennen harjoittelua puin Arcolle valjaat- tarkoitus olisi, että koira liittäisi ne siihen asiaan, että ruvetaan töihin.
 
Seuraavaksi otetaan vielä harjoitus sisällä ja sen jälkeen siirrytään pihalle. Tämän jälkeen aloitetaan ilmaisun koulutus ja tätä täytyykin pohtia...
 
Maahanmeno olisi selkeä ilmaisu mutta en tiedä yhdistääkö koira sen johonkin negatiiviseen. Olen meinaan sen komentanut maahan silloin kun se yrittää pullistella. Mutta toisaalta nythän olsi mahdollisuus muuttaa noinkin mukava toiminta kuin maahanmeno koirankin mielestä mukavaksi. Toinen olisi tietysti istuminen ja kolmas tassulla kosketus, joka koiralla onkin, niinkuin kaikki huomaavatSilmänisku, erittäin vahva. Istumisnen on mielestäni vähän tylsä ja tassulla koskettamisen vahvuutta joutuisi kenties säätämään etteivät purkit sinkoilisi radalta pois. Joten mietintämyssy päähänHymy.
 
 
Kepan treeni:
 
Kriteeri: Kepa seisoo käskystä edessäni ja katsoo minua silmiin.
Paikka: olohuone
Sessiot:3x10
 
Onnistumisprosentti: 1. 90%, yksi makupala lattialle   2.100%    3.100%
Huomioita: Kepalle selvää mitää tehdään. Aluksi oli pientä intopiukeeta oloa mutta mukavaa, että koirasta on kivaa. Kolmas sessio meni erinomaisesti, joten voitaisiin sessioiden määrää lisätä koska Kepalla on hyvä keskittymiskyky- se ei kyllästy niin helposti kuin Arco.
Seuraavaksi mennään pihalle ja sen jälkeen johonkin keskustaan pyörimään. Näiden jälkeen ruvetaan lisäämään kestoa suoritukseen.
 
 
Koirat tykkäävät tekemisestä, jo pelkän naksuttimen näkeminen aiheuttaa hännän heilumista. Siitä mielestäni näkee, että koirilla on kivaa ja tekevät mielellään. Aina on yhtä mukava huomata kuinka niiden olemus muuttuu kun ne huomaavaat, että ruvetaan hommiin.
 
Aikaa vain treenaamiseen pitäisi puristaa jostain lisää eli itse pitäisi suunnitella jonkinmoinen lukujärjestys. Olen kuitenkin ajatellut, että tästä ei saa tulla mitään stressin aihetta ja joskus on vain hyvä olla tekemättä mitäänAurinkolasit, noin niinkuin itsensä kannalta.
 
2008/7/19

Yleishöpinää

Olen ajatellut mennä, ihan mielenkiinnosta vaan, kasvattajakurssille. En tosin ole vielä edes tutkinut milloin ja missä kursseja järjestetään, mutta tälläinen ajatus on kuitenkin mieleeni putkahtanut. Olen jutellut muutaman asiakkaan kanssa, toinen kasvattaa tollereita ja toisella on ensimmäinen bernipentue syntynyt, ja he molemmat suosittelivat kurssia vaikka ei tarkoitus olisi koira kasvattaakkaan.
 
Koska päässäni pyörii yleensä paljon koiriin liittyviä juttua, olenkin miettinyt, että mitä holskukasvattajat yleensä pitävät kasvatuksensa punaisena lankana? Ja mitä annettavaa heidän kasvatuksellaaan on Suomen hollanninpaimenkoirille? Mielestäni kun ei riitä, että "oma koira on kiva"- tyyppinen ajattelu, vaan taustalla pitäisi olla "jokin" juttu joka kantaa läpi koirien kasvatuksen. Tokihan tälläistä kasvattajilla onkin; luonne, harrastuskoira, näyttelykoira, rodunomaisuus, terveys jne. Lähinnä itse mietin, että pitäisikö koiria kasvattaa esim. johonkin tiettyyn toimintaan esim. yrittää periyttää kiinnostusta hajuihin tai muita eritysiominaisuuksia. No, tälläistä pohdintaa vain...Hymy.
 
Treenailtu ei koirien kanssa tällä viikolla ole, tosin joitain pikkujuttuja lenkkien yhteydessä mutta niitä ei treeniksi voida kutsua. Työt,pahukset Silmänisku, vievät meikäläisestä mehut niin ettei työpäivän jälkeen jaksa oikein kummia juttuja tehdä, lähinnä lenkkeilyä koirien kanssa.
 
Kepaa pisti eilen ampiainen silmäkulmaan. Ja paljastuikin, että ampparit ovat rakantaneet oikean komean pesän koirien koppiin. Mikä ei ole hyvä juttu ollenkaan. Pesä on tarkoitus likvitoida tänään, niin ettei vaaratilanteita koirien kanssa pääse sattumaan. Kepan toinen silmä oli melkein muurautunut umpeen, raukka. Annoin sille kyytabletin aja aamulla silmäkulman turvotus olikin laskenut ja koira näyttää 99% itseltään. Koppi on nyt suljettu jätesäkillä, ettivät koirat sinne änkeydy.
 
Koirat ovat intoutuneet leikkimään oikein urakalla. Välillä ollessani työpäivän jälkeen lukemassa sängyn päällä molemmat makaavat selällään päälläni ja purevat toisiaan korvista ja naamasta. Ja hauskaa on. Olemme nyt alkaneet jättämään koiria muutamiksi tunneiksi kissojen kanssa samoihin tiloihin. Tässä asiassahan olemme olleet aika hysteerisiä, ettei vai kenellekään satu mitään. Hyvin on mennyt ja koirat antavat kissojen liikkua suht rauhassa ja Olgakin on ottanut "oikean suoransa" kanssa rauhallisesti. Tarkoitushan olisi, ettei portteja tarvitsisi pitää kiinni, ei
työpäivän aikaan eikä yöllä.
 
Tarkoitus olisi ensi viikonloppuna ajella Kangasalalle Wirenin Tommyn ja Rajamäen Jaanan luo. Siellä on Kanakurssi kolmonen ja mielenkiinnosta on kiva mennä katsomaan. Anu lähtee seuraksi kanakoulutusta katsomaan. Täytyy vielä Jaanalle soitella mikä aika olisi paras niin, ettemme häiritsisi kurssin kulkuaHymy.
2008/7/14

Yleistä höpinää

Työt ovat alkaneet ja ollaan koirien kanssa palattu entiseen lukujärjestykseen. Zulian sydän ultrattiin 30.6 eläinsairaalaa Sykkeessä ja todettiin täysin kunnossa olevaksi. Kissa kuuluu siihen pieneen 5% kissaryhmään, jolle sydämmen laukkarytmisyys on normaalia. Toki rokotusten yhteydessä seurataan sydäntä.
 
Koirien kanssa ollaan olla pällistelty ja lähinnä lenkkeilty. Treenejä pitäisi jatkaa ja ajattelinkin, että sen homman voisi aloittaa vaikkapa tänään. Ainakin suunnitella seuraavan treenin valmiiksi.
 
Kävin launtaina tapaamassa keltaista lyhytkarvaholskua ja keskiaasianpaimenkoiraa. Eräs tuttavani kyseli holskuista ja kaipaili keskarinartulleen seuraa pihanvahtihommiin. Vinkkasi hänelle yhdistyksen sivulla olleesta lyhytkarvauroksesta, joka oli kotia vailla. Niinpä Pate-poika tuli ensin koeajalle ja on eilen sitten virallisesti muuttanut tuttavapariskuntani luo. Pate on viralliselta nimeltaan Waigan ja sen on Hollanista tuoneet kenel Nambigon Merja ja Hannu Viitanen.
 
Patella on hausta tuloksia ja kovin koulutetun oloinen se olikin. Pate pääsi mielestäni ideaalli olosuhteisiin; maalle toisen koiran kaveriksi, reviirinä noin 5ooo neliön tontti ja alta kymmenen hehtaaria metsää. Oma uimaranta, ja lammas ja vuohi paimennettavaksi ja kanoja ja kissoja voi myös pitää silmällä. Omistajapariskunta, jonka emäntä on "kotirouvana", ja joilla on koirakokemusta laumanvartijoista dobermanniin ja rotikkaan. Omistajien toiveena oli ainoastaan, että Pate toimisi hälyyttävänä vahtikoirana. Toki emännän suunnitelmissa oli lähteä koiran kanssa pk-kentälle, ja järjestää koiralle aivojumppaa. Itsestäni on tosi mukavaa, että koira sai noin mukavan ja osaavan kodin. Minut on luvattu pitää ajantasalla siitä kuinka yhteiselo sujunut, ja Arco ja Kepa on kutsuttu uimaan.
 
Kepalla on kolmet näyttelyt elokuussa; Saarijärjellä, Kouvolassa ja Hämeenlinnassa. Syyskuussa suunnataa reiluksi kahdeksi viikoksi koirien kanssa taas pohjoiseen, viikoksi Saariselälle ja viikoksi Posion maisemiin.
 
Taidan lähteä syöttämään koirat ja suunnitelemaan seuraavia treenejä.