Arco ja Eija 的个人资料Hollanninpaimenkoirat Ar...照片日志列表 工具 帮助

日志


2008/6/25

Eija kirjoittaa

Blogiin on nyt lisätty kolme albumillista kuvia otsikoilla ;Kerttu ja Arco, Rovaniemen koiranäyttely ja Riisitunturin patikkaretki. Kuvia on noin parisen sataa.
 
 
Eilen koirat pitivät seuraa mummolle ja vaarille minun sairastaessa migreeniä. Meidän piti lähteä ajelemaan tänään aikaisin aamulla kohti kotia mutta migreenin vuoksi kotimatka siirtyi huomiselle aamulle. Sen verran oli itsellä huono olo, että täytyy ennen ajomatkaa saada "alle" yksi normaali olotilainen päivä.
 
Koirat lenkkeilivät eilen yhden kymmenen kilometrin lenkin ja pari tunnin lenkkiä metsässä. Päiväunet ne oilivat kuulemma nukkuneet Arcon mummon vieressä ja Kepa vaarin vieressä. Kepa oli kuulemmat tähyillyt makuuhuoneen ikkunasta pikku mökkiä, että minne minä olin hävinnyt. Koirat olivat aina välillä käyneet haistelemassa meikäläisen käsilaukkua ja luultavasti tuumanneet, että "ei se minnekään ole lähtenyt kun laukkukin on vielä täällä, nou hätä."
 
Tänään pakkailaan autoa ja otetaan lungisti. Käydään kävelemässä metsässä jne. Aamulla aikaisin on tarkoitus sitten lähteä ajamaan kohti kotia.
2008/6/23

Patikointia ja yleistä höpinää

Blogia lueskellessani olen tullut siihen tulokseen, että meikäläisellä on jonkin sortin luki-ja kirjoitushäiriö. Niin paljon näyttää kirjoitusvirheitä teksteissäni olevan. Sen tiedän, että jos pääni on kipeä virheitä tulee tosi helposti. Mutta ei se pää sentään aina kipeä ole, vaikka Kari välillä muuta väittääkin. Täällä porukoitten kannettavalla koneen kursori saattaa hypätä mihin tahansa, joten ainakin tämän kuun kirjoituksissa on se osasyynä.
 
No niin. Eilen lähdettiin tekemään päivän kestävä patikkaretki Riisitunturin kansallispuistoon. Lähdettiin Syrjälahdesta ja käveltiin Noukajärvelle, ja sitten takaisin Syrjälahteen. Takaisn tultaessa käväisiin Riisitunturin päällä. Matkaa tuli noin 22 km ja aikaa meni kahdeksisen tuntia taukojen kanssa. Oli tosi hienot maisemat, näkyi Ala-Kitka ja Ylä-Kitka-järvi sekä Rukan rinteet. Maasto oli mukavaa kävellä ja hyvin merkitty oli reitti. Kävelemällämme reittiosuudella oli paljon pitkospuita, johtuen tunturirinteillä olevista soista, joista muuten reitti onkin kuuluisa. Samanmoisia soita ei taida muitten patikkareittien kohdalle sattua.
 
Olisi mukava kävellä koko reitti kokonaisuudessaan eli lähteä Kirintövaaralta ja kävellä Noukajärvelle (n. 35 km). No, ehkä sitten ensi kesänä.
Koirat kävelivät hienosti ja jaksoivat hyvin. Kepalle tuottivat pitkospuut aluksi pieniä pulmia, tuskin se aikaisemmin on moisia kävellytkään, mutta matkan edetessä pääsi tytsykin juonen päästä kiinni. Muita koiriakin oli liikenteessä muutama kappale, ja kiinni näyttivät nekin olevan. Takaisin päin tultaessa oltiin paistamassa makkaraa Riisitunturin kämpän pihassa kun yksi pariskunta tuli kämpälle. Tiedä sitten painoiko matka koirien jaloissa vai olivatkon ne päättäneet, että tämä pihapiiri on meidän "kun me oltiin täällä ekaks", mutta nostivat aikamoisen rähinän. Lopettivat kun tiukemmin komensin. Kapa varsinkin on nyt kunnostautunut tässä haukkumisasiassa, Arco hiljenee pienemmälläkin komentamisella.
 
Illalla syötiin ja kateltiin hetken aikaa telkkua. Ja sitten painuttiin koirien kanssa nukkumaan. Tänään mennään kaupoille Posio-cityyn, meinasin käydä Pentikin myymälässä. Katsotaan otettaisiinko koirien kanssa treenaten tänään myöhemmin
 
 
2008/6/21

Rovaniemen koiranäyttely 216.2008

Tänään ajeltiin Rovaniemelle koiranäyttelyyn. Kepa oli menossa kehään. Satoi tosi paljon. Me oltiinkin hyvissä ajoin paikalla, parikkipaikat oli tosi hyvät, meidätkin ohjattiin asuntoautoille varattuun parkkiin, jossa muutamat autot olivat yöpyneetkin. Mummo harmitti kun ei tiedetty asiaa etukäteen, siis niitä parkkiolosuhteita, sillä se olisi halunnut mennä huomenna shoppailemaan Rovaniemen CitymarkettiinLeveä hymy.
 
Koirien papereitten tarkistuspisteessä pääsin taas tietämykselläni "loistamaan". Siinä ollut järjestyshenkiö, mies, huomattuaan että Kepalla on hollantilainen passi kysyi minulta, että "paljonkos tuollaisesta joutuu Hollannissa maksamaan?". Mietin hetken, että mahtoikohan hän tarkoittaa koiraa vai eu-passia. Joten vastasin diplomaattisesti, ettei tyhmyys näkyisi ulospäin "oikeastaan en tiedä, tämä kun on osa-omistuskoiran, enkä minä ole ollut mukana kun se Hollanista haettiin". Mies;"juu Norjassa taitataa olla kalliimpaa, muistaakseni Ruotsissa joutuu maksamaan sata euroa". Minä mielessäni "ahaa, se puhuu passista. Lisäksi tämä ko. mieshenkiö yllätti minut kysymällä paperiden tarkistuksen yhteydessä koiran nimeä. Hyvä, että muistui siinä hössäkässsä mieleen. Mutta palvelu oli oikein hyvää, ja näyttelyn järjestelyt hyvin mielestäni hoidettu.
 
No niin, asiaan. Kehässä neljä oli siis kolme kappaletta pitkäkarvaholskuja. Tuomarina oli Blaz Kavcic Sloveniasta. Ja Kepan arvostelu oli tälläinen:
"Very good type, good size, feminine head, with a bit finer muzzle topline not complitely firm, stong body, medium strength of bone, good angulatone, balanced movement, small twist at the end of the tail.
Eri 1, pn 2, Sert ja vara-cacib.
 
Mummon ja vaarin ylpeydeksi Kepa sai kaksi ruusuketta ja seristä pystinSilmänisku. Joten ei sitten tuntunut, että oltaisiin ihan turhaa kolmea sataa kilometriä ajettu. Mummo tosin pääsi kehumaan eräälle tervun omistaja pariskunnalle, kuika hieno värivirheellinen pk holsku meillä oli autossa mukana. Sanoi vielä Hulda-tervun näyttävän Arcolta, jon omistajanainen tuntui suhtautuvan epäillen. Ja sitten mummo innoissaan kuvasi tervutyttöä. Mahtoikohan maltaa ottaa kuvia meistä ollenkaan. Huldan omistaja antoi luvan laittaa koiransa kuvan tänne sivuille. Joten se näkyy sitten kun kuvat saadaan kaikki otettua.
 
Valitettavasti myyntikojuja oli vähän, liekkö sää vaikuttanut asiaan. En ostanut muuta kuin Kepan passille muoviset Kennelliiton suojakannet 3 euro/kpl.
 
 
2008/6/20

Kepan treeni 20.6. 2008

Kepan kanssa päästiin tänään yleistämään seisomista, eli harjoitukset tehtiin ensin isossa mökissä ja sitten ulkona kuistilla.
Kummassakin paikassa otettiin 3x10 sarja onnistumisprosentit olivat 100 ja 90 väliltä. Joten siirryttiin liikkeen nimeämiseen sisälle isoon mökkiin.
Nimeämisen suoritin niin, että sanoin "seiso", heti perään naksu ja palkka. Otettiin 3x10 sarjat. Onnistumisprosentti 100-90%, tiputin yhden namin lattialle.
 
Kivasti meni treeni, ja pieni sähläämienenkin alkaa loppumaan Kepalta.
 
Nyt iltapäivällä käytiin kävelemässä kymmenen kilometrin lenkki.

Arcon hajuerottelutreeni 26.2008

Tänään ruvettiinkin sitten tosi toimiin.
 
Harjoitus 1.
Kriteeti; Arco kävelee hajuradan päästä päähän, vahvistan joka askeleesta kuitenkin niin, että saadakseen namin sen on liikuttava eteenpäin.
Paikka; pikku mökki
Varusteet; samat kuin aiemminkin
 
Harjoitus sisälsi 6 sessiota. 1) onnistumisprosentti 90%, painoi tassullaan kerran lautaa
                                     2) onnistumisprosentti 100%
                                     3) onnistumisprosentti 100%
                                     4)onnistumisprosentti 100%
                                     5) onnistumisprosentti 90%
                                     6) onnistumisprosentti 80%
 
 
Olikohan kuusi  sessiota Arcolle liikaa, tai sitten ulkoa tuli häiriöitä. Seuraavaksi siirrytään isoon mökkiin. Pääsen palkkaamaan paremmin kun pystyn liikkumaan radan toisella puolella kuin Arco.
 
 
Harjoitus 2.
Kriteeri; samoin kuin edellä
Paikka: iso mökki
Varusteet; edelleen samat
 
3 sessiota                    1) onnistumisprosentti 100%
                                  2) onnistumisprosentti 100%
                                 3) onnistumisprosentti 90%, yksi tassulla painaminen tuli, mutta sen jälkeen Arco kuitenkin liikkui eteenpäin ja pääsin palkkaamaan sitä.
 
Arco ei ollut moksiskaan paikan vaihtumisesta. Seuraavaksi nostetaan kriteeriä-
 
 
Harjoitus 3.
Kriteeri: Arco ottaa kaksi askelta radan vieressä, naksu ja palkkaus eteen , ns. seuraavalle askeleelle
Paikka ja varusteet samat.
 
3 sessiota                  1 ja 2 onnistumisprosentti 100% kolmannella 90% taas tuli tassulla painamien ja sen jälkeen seisoskelua mutta liikkui kuitenskin sen jälkeen. Sain palkattua radan loppuun.
 
Seuraavaksi kriteerin nosto.
 
Harjoitus 4.
Kriteeri; Arco ottaa kome askelta radan vieressä, naksu ja palkka.
 
Arcon suoritus meni samoin kuin edellisessä harjoituksessa. Seuraavaksi kriteeriä nostetaan niin, että Arco kävelee radan alusta loppuun yhdellä vahvisteella.
 
 
Jokaisen harjoituskerran jälkeen vietiin koira ulos ja Kepaa treenattiin tällä välin. Sessioiden välillä Arco odotti eteisessä, eli aina oli pieni tauko joka radan jälkeen.
 

Yleistä höpinää

Eilen ei treenattu ollenkaan. Käytiin Posion keskustassa kaupassa ja kirjastossa. Lainasin yhden Kaimion kirjan (Tuikun eläinkoulu) ja olin ostanut oikein mukavan varaston karkkia, joten iltapäivä meni lueskellessa. Ja sitten täytyikin ottaa päivänokosetJuhlii. Iltaisella käytiin koirien kanssa tuossa metsässä tunnin lenkillä.
2008/6/18

Yleistä höpinää treeneistä

Molemmat koirat ovat innoissaan, ja varsinkin Arco on hauska kun siitä niin helposti huomaa kun sen aivorattaat raksuttavat. Se alkaa pitämään sellaista poroääntä; honk honk honk, kun yrittää miettiä mitä siltä nyt vaaditaan.
 
Tänään ei muuta treeniä otetakaan vaan annetaan koirien rauhassa sisäistää juttuja. Kävelemässä sentään käytiin kymmenen kilsan lenkki. Itselleni meinasi pukata migreeniä joten lopettelen nyt kun ei tuo olo ole pars mahdollinen.
 
Ai niin, molemmille koirille on kaytetty nameina keitettyä naudan maksaa ja keitettyä porsaan kieltä.

Kepan seisontreeni 18.6008

Kriteeri: Kepa seisoo edessäni ja katsoo minua silmiin. Tarvikkeet samat ja paikkana pikku mökki. 2x10 (x3) sarjat.
 
1.Onnistumisprosentti 70%. Kepa rauhallisempi kuin eilen vahvistetiheys saattin hyväksi. Ja muistin antaa namin edestä ylhäältä.
2.Onnistumisprosentti 100%. Harjoitus tehtiin pikku mökin keittiössä.
3.Onnistumisprosentti 90%. Tiputin yhden namin lattialle, harjoitus tehtiin pikku mökin isossa huoneesssa mutta eri paikassa kuin aiemmin.
 
Seuraavaksi siirrytään isoon mökkiin ja jatketaan yleistämistä.

Arcon hajutreeni 18.6.2008

Jatkettiin siitä mihin eilen jäätiin. Paikkan pikku mökki ja tarvikkeena samat kuin eilen.
 
Kriteeri: Arco kävelee raan päästä päähän, palkataan joka askeleesta niin, että joutuu liikkumaan saadakseen namin.
 
1. Arco käveli lähes loppuun.
2. Arco käveli loppuun mutta lopussa painoi tassulla rataa.
3.Arco painoi tassullaan rataa, kun en palkannut tarjosi istumista. Harjoitus lopetettiij ja koira vietiin ulos.
4. Aco käveli radan huolella loppuun ja pääsin vahvistamaan hyvin. Nappi suoritus!

Kepan seisontatreeni 17.6.2008

Haluan esittää Kepaa näyttelyissä niin, että se seisoo edessäni , naama minua kohti ja tapittaa minua silmiin. Tämä on harjoitustemme tavoite.
 
Varusteet: Näyttelypanta ja-hihna, namit ja naksutin.
Paikka: pikku mökki
Remmi ja naksutin vasemmassa kädessä ja namit oikeassa.
 
Toiminnan aikaasaamiseksi käytin poimintaa. Tämä siksi, että seisomista on jo jonkun verran harjoiteltu ja ajattelin, että Kepa tulee tarjoamaan sitä heti istumisen tarjoamisen jälkeen. Eli päästään juonesta kiinni nopeasti.
 
1. treenit: Kriteeri on, että Kepa seisoo edessäni.
             Otettiiin 3x6 (x2) eli kolme kuuden namin sarjaa kahteen kertaan. 1. Onnistumisprosentti oli 80%, yritti tarjota istumista pariin kertaan.
                                                                                                     2. onnistumisprosentti oli100%, tarjosi katsekontaktia myös.
 
Ekan satsin jälkeen Kepa ulos ja tehtiin kirjanpito ja valmistettiin seuraava sarja. Aina kun otan Kepan harjoittelemaan vaihdan sille näyttelyvermeet, ja ulos laitettaessa valjaat tilalle.
 
Nostin kriteeriä niin, että Kepan täytyy seistä edessäni ja katsoa minua silmiin. Sarjana 3x6 (x2).1. Onnistumisprosentti 70% makupala tippui maahan ja menin naksauttamaan istumisesta, joten Kepa tarjosi sitä uudelleen. Muutenkin oli sähläyksen makua.
2. Vaihdoin paikkaa, että sain Kepan suoraan eteeni-Kepa sekaisi, ja lopetin siihen ja koira ulos.
3. onnistumisprosentti 100%
 
Otettiin viela kerran samalla kriteerillä 3x6 sarja. Onnistumisprosentti 100%.
 
 
2.treenit iltapäivällä. Kriteerinä : Kepa seisoo edessäni ja katsoo minua silmiin. Paikka ja tarvikkeet samat.
  3x6 (x3) sarjat. Onnistumisprosentti 80%. Kepa kävi kierroksilla kun olivat pihalla haukkuuneet "metsänpeikolle". Lisäksi yrittää rohmuta namit.
Huomenna pidennetään sarjaa 6 namista kymmeneen- toivottavasti saadaan rauhallisempaa käytöstä. Seuraavaksi myös yleistetään.

Arcon hakuerottelutreeni 17.6.2008

Koska teen ilmaiseminen pitää sisällään oikeastaan kaksi asiaa; sen että koira kulkee hajutelineen eli radan vierellä alusta loppuun asti ja toisaalta ilmaisee telineessä olevat hajupurkit, opetetaan rata ensin.
 
Tarvikkeet; hajurata kokonaisena, namit, namikulho(= muovinen löylykauha), johon naksutin on kiinnitetty.
Paikka; pikku mökki
 
Toiminnan aikaansaamiseksi käytin houkuttelua. Ensiksi laiton namit radan alkuun, jokaisten aukkojen väliin sekä radan loppuun. Arco poimi namit radalta. Seuraavaksi namit laitettiin radan aluun, keskivälille ja loppuun. Arco käveli radan vieressä ja söit namit.Ja sitten laitettiin namit vain radan alkuun ja loppuun, Arco söi namit ja käveli radan vieressä alusta loppuun. Joka vaiheen ts. radan jälkeen Arco vietiin ulos mökistä. Näin sain rauhassa tehtyä kirjanpitoa ja valmistella radan uudelleen. (Tässä välissä Arcolla oli huili ja ajattelutauko. Kepan kanssa harjoiteltiin seisomista)
 
Seuraavaksi kriteerinä oli, että Arco ottaa askeleen radan vieressä. Siitä naksu ja palkka niin, eetä saadaksen namin koiran on liikuttava radan suuntsisesti hieman eteenpäin.
 
1) Arco lähti kulkemaan radan vieressä ja pääsin palkaamaan sen.
 
Nostin kriteeriä niin, että Arcon olisi käveltävä radan vieressä alusta loppuun. Naksu ja palkka joka askeleesta ja palkka edelleen koiran eteen niin, että sen on liikuttavä eteenpäin. Namikuppia pidin oikeassa kädessä ja namit oli vasemassa. Naksun jälkeen nami kuppiin ja kuppi radan päälle. Itse seisoin koiran oikealla puolella.
 
1) Arco lähti kulkemaan radan vieressä, pääsin palkkaamaan sen mutta vahvistetiheys jäi liian alhaiseksi ja Arco rupesi etenemisen sijasta painamaan rataa tassulla. Vein Arcon ulos.
 
2) Aloitettiin uudestaan ja nyt Arco kulki radan loppuun ja sain palkattuakin hyvin. Mutta Kepa pääsi valjaista irti ja tuli sotkemaan kuvioita. Arco ulos, samoin Kepa.
 
3)Uusi yritys, meni alussa hyvin mutta tassulla painaminen tuli taas kuvaan mukaan. Jos etenemiseen tulee tauko, yrittää Arco saada palkkaa painamisesta.
 
Lopuksi otettiin Arcon kanssa käskystä ("Sormi" ) sormeen kirsulla koskettamista. Tämä siksi, että saattin loppuun onnistunut treeni. Jää koiralle ja minulle hyvä mieli.
 
Huomioitavaa oli, että tassulla radan painamista esiintyy helposti. Se on sammutettava ja oltava tosi tarkkana, että ei vaan naksauta siitä. Pikku mökki tuntui tilana vähän ahtaalta ja rata on kuitenkin sen verran lyhyt, että täytyy olla tosi skarppina, että palkkaa jokaisesta eteenpäin suuntautuvasta askeleesta.
 
 
Iltapäivällä otettiin toinen treenisessio. Kriteeri pidettiin saman, paikka oli sama, samoin kuin tarvikkeet.
Vahvistetiheys pitäisi saada korkeammaksi.
 
Otettiin kolme harjoituskertaa. Onnistumisprosentti 80%, muutama tassullapainaminen oli, mutta olin tarkkana ja ne jäivät palkkaamatta. Arco oli selvästi jyvällä siitä mitä vaadittiin. Jäi hyvä mieli.

Arcon hajuerottelu ja Kepan seisontatreenit

Arcolle on aloitettu hajuerottelutreeni ja Kepalle "näyttelyseisomistreeni". Olen päättänyt, että nyt tehdään treenit viimmeisen tiedon päälle, katsotaan sitten kuinka meille käy. Käytän hajueottelun runkono Branderin Hillevin minulle antamaa "Hajuerottelu"-kirjaa. Hillevi on kirjan itse kirjoittanut ja on opettanut sileäkarvaisellenoutajalleen, Kiisalle, teen hajun tunnistamisen. Itse mietin pitkään otanko ensimmäiseksi hajuksi teen vai tupakan mutta tupakka haisee omaan nenään niin pahalle, että päädyin siten teehen.
 
 
2008/6/17

Eija kirjoittaa

Ollaan palattu koirien kanssa Posiolle. Ja molemmat koirat ovat olleet jalkapotilaitaSurullinen. Arco venäytti jalkansa kun oltiin kävelylenkillä Kitkan sannoilla. Puljasivat vedessä Kepsun kanssa tosissaan, lienee vehähdys sattunut leikin tiimellyksessä. Luukkasi oikeaa takajalkaansa eikä oikein tahtonut astua sille. Annoin särkylääkettä ensiavuksi. Seuraavana päivänä oli poika taas entiselläänHymy.
 
Kepan tapaturmaan olikin syylllinen itse allekirjoittanut. Päätin eräänä aikaisena aamuna leikata Kerttu Kebnekaiselaisen kynnet, ja kuinkas kävikäänSurullinenNolo, leikkasin toisesta takajalasta yhden kynnen liian lyhyeksi. Että harmitti ja suututti. Verta tuli aikaisen paljon ja ajattelinkin, että on lähdettävä kylille eläintohtoriin. Sain kuitenkin vaarin avustuksella verenvuodon loppumaan. Pelästytti suorastaan !!!. Kepa tallustikin muutaman päivän jalassaan sideharsotuppo, lasten jarrusukka ja muovipussi. Arco pääsikin parina päivänä mumskun ja vaarin kanssa lenkille kolmistaan kun me Kepan kanssa podettiin jalkavaivaa.
 
Tänään jätettiin Kepan jalka ilman sukkaa ja käytiin muiden mukana tunnin lenkillä tuolla metsässä. Kynsi eli jalka taitaa olla nyt ihan ok. Ainakaan Kepa ei sitä arista ja juoksee ja kävelee entiseen tapaan. Mutta koska olen koirien suhteen hysteerikko, jalkaa seurataan silmä tarkkana. Apteekista haettiin kaiken maailman koiran korjaus juttuja sideharsoista urheilijanteippiin. Ja aiheutin kummeksivia katseita apteekissa tivatessani, että onko Posiolla päivystävää eläinlääkäriä. Vastaukseksi sain, että "tuollahan se on kahdeksasta yhdeksään, ja sitten tavoittaa siitä puhelinnumerosta". Tuli vähän sellainen olo, että vai "päivystävä eläinlääkäri, onko kummempaa kuultu"Ymmällään.
 
Vaari teki meille hajuradan Arcon hajuerottelua varten. Joten erottelukin aloitettiin saman tien Arcon kanssa. Ja ettei Kepa jäisi opetuksesta paitsi, aloitettiin sen kanssa "Näyttelyseisonta" treeni.
 
Meinaan kirjata koirien treenit tänne blogiin harjoituspäiväkirjan lisäksi. Tänään on tehty kahdet treenisessiot koirien kanssa, kirjaan ne tänne huomenna, koska mummon on juuri nyt päästävä tänne tietsikalleAurinkolasit.
 
2008/6/9

Eija kirjoittaa

Aloitetaanpa Kepan näyttelytuloksilla eli Haminan näyttelyn arvostelu:
 
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. miellyttävä ilme. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä etulinja. Hyvät etukulmaukset. Oikean mallinen rintakehä. Riittävät takakulmaukset. Oikea askelpituus. Hieman ulkonevat kyynärpäät.
 
Kepan näyttelysaalis :serti, cacib ja ROP
 
 
Viikkoa myöhemmin olleen Iitin näyttelyn arvostelu:
 
Oikeat mittasuhteet. Riittävä luusto. Riittävä kuono-osa, hieman poskia. Hyvät silmät ja korvat (?). Oikea ulälinka, litteä eturinta, hieman pystyt lavat. Oikeanmallinen rintakehä. Saisi olla kiinteämmässä kunnossa. Jyrkkä lantio. Niukahkot takakulmaukset. Tänään melko niukassa karvassa. Saisi liikkua takaa tehokkaammin. Takaraajat aavistuksen pihdissä.
 
Näyttelysaalis eh.
 
Johtopäätös, kun tuomari oli molemmissa näyttelyissä sama, kauneus on katoavaista ja se on todellakin jokaisen omassa silmässä. Itseäni huvitti tuo viikossa tapahtunut lihominen ja karvojen katoaminen.
 
 
Nyt ollaanin siirrytty koirien kanssa Saariselän maisemiin. Koska itselläni on sama pää kesät talvet, unohtuivat hajuerottelupurnukat Posiolle. Kaikki muu tarvittava on kyllä mukana. No, ei voi mitään. Ollaankin sitten kuntoiltu oikein urakalla, että Kepakin pääsisi takaisin missin mittoihinSilmänisku.
 
Perjantaina eli tulopäivänä lenkkeiltiin Kaunispään rinteellä n. 4km. Lauantaina käveltiin Laanilaan 9km. Sunnuntaina käveltiin Vellinsärpimänojalle ja Palo-ojalla, Kaunispään huipun kautta kotia 18 km. Tänään Piispanojan kautta Laanilaan ja takaisin Saariselälle n. 14 km. Ja päälle vielä aamulenkki ja iltapissitys. Joten liikuntaa on saatu, koiria on nyt ruokittu vain kerran päivässä, tosin ovat saaneet kumpikin omat paistetut makkarat kun ollaan reissuilla makkaaraa käristetty.
 
Koirat ottavat poroista mielettömät kierrokset, eivät kylläkään arvaa niille haukkua. Porot ovat aika kesyn tuntuisia ja jäävätkin koiria tillittämään pienen matkan päähän. Ovat niin uteliaita elukoita, että lähtevät jopa tulemaan kohti kun niille juttelee. Ja koirat juoksevat ja hyppivät narujen päässä kuin sekopäät.
 
Kepa on vissiin tullut aikuisuuden kynnykselle kun on alkanut tytsy melkein jalkaa nostamaan pissiessä, huvittavan näköistä. Ja mielettömät maan raaputukset päälle, Arco saa kaiken roskan silmilleen kun sen on aina päästävä pissimään Kepan tuotosten päälle. Kepa on nukkunut yöt tiivistii minun jaloissani tai pitkin pituutta vieressäni, tiedä sitten olisiko moinen tytön egoa kohottanutNäyttää kieltä.
 
Arco on ollut mummon rapsutettavana joka päivä ja useasti ja pitkäään. Olen antanut mummon pojua helliä, mummolla kun on aika mielenkiintoisia tapoja lähestyä koiria. Kepa ei moisista ole millänsäkkään mutta Arcon on aikaisemmin vähän "vierastanut" sen mielestä väärin lähestyviä ihmisiä. Tuleepa nyt sitten koirapojalle siedätystä, ja huomaa, että ei se sen kummempaa ollutkaan. Arco tykkää rapsutuksista ja on tainnut vain kerran murahtaa mummolle tämän kesäloman aikana. Hyvä niin. Samoin kun leiripaikoilla Arco on käyttäytynyt esimerkillisesti eli ei rähinöitä vieraille ihmisille. Viime syksynä Kevollahan se ei kerta kaikkiaan voinut sietää muita ihmisiä leiripaikoilla. Edistys on ollut hyvääHymy.
 
Koirat ovat ottaneet lungisti sisätiloissa, makailevat lähinnä paikoillaan. Ulkona meno onkin sitten jo ihan toista, virtaa riittää. Taitavat sitten tältä osin täyttää holskun rotumääritelmän.
 
Sää on ollut puolipivistä ja lämpöasteita on niukanlaisesti. Eilen satoi kävelyreissulla jopa rakeita ja lunta. Tosin lenkkeily on huomattavasti mukavampaa viileämmällä säällä, koirillekin.
 
 
 
 
 
 
 
 
2008/6/4

Eija kirjoittaa

Ollaan vihdoin ja viimmein päästy kesäloman viettoon. Ajeltiin Karin ja koirien kanssa tänne Posiolle mumskun ja vaarin vieraiksi viime sunnuntaina. Lähdettiin Kuusaalta klo.04.06 ja oltiin perillä puoli yhden maissa. Liikennettä ei juurikaan ollut ja päästiin ajamaan rauhassa ja nopsasti.
 
Ollaan nyt muutamana päivänä lähinnä harrastettu lenkkeilyä. Eli kolmena päivänä ollaan tehty yksi pidempi 8 kilometrin lenkki koirien kanssa. Lisäksi koirat ovat puljanneet järvessä sydänmensä kyllyydestä. Kepa joutuu johonkin transsitilaan pyydystäessään aaltoja ja kuplia, sitä joutuu toppuuttelemaan ja laittamaan se välillä kiinni kun se voisi puljata vedessä maailman tappiin saakka. Arcokin on Kepan esimerkkiä seuraten viihtynyt vedessä edellis kesää paremmin.
 
Eilen illalla Kepa testasi porukoitten vieraanvaraisuutta yrjöämällä kahdelle keittiön matolle. Mutta no problem, Kepan ja minun ottaessa päivätirsoja mummon ja vaarin sängyssä, oli matot jo pesty. Tänään on tytsy ollut ihan ok, ja lenkillä sitä ei tänään päästettykkään joka mutakuoppaan läträämään. Kepa on oikea kainaloinen, se on nukkunut joka yö Karin ja minun kanssa sängyssä, Arcolle tulee siellä liian kuuma ja se nukkuukin lattialla.
 
Hajueroittelua varten on nyt hommattu kaikki tarvikkeet, joten homma alkaa lähipäivinä. Kari lähtee huomenna kotin ja me lähdemme perjantaina Saariselälle, joten todennäköisesti aloitetaan hommat siellä.
 
Kirjoittelen Kepan näyttely arvostelut Haminan ja Iitin näyttelyistä tänne lähiaikoina, kun ne ensin tuolat matkatavaroiden joukosta etsin. Joten nyt...Posio vaikenee mutta vain hetkeksi.