| Arco ja Eija 的个人资料Hollanninpaimenkoirat Ar...照片日志列表 | 帮助 |
|
2008/4/20 Eija kertoileeTänään on ollut tosi hieno ilma. Aamulla oli pakkasta kolmisen astetta kun lähdettiin koirien kanssa lenkille 05.30. Kierrettiin kolmestaan ns. Voikkaan lenkki ja aikaa meni sellaiset vajaat pari tuntia. Ei ollut pahemmin muita liikkeellä, joten saattiin kävellä ihan rauhassa.
Yhdentoista maissa Anu laittoi viestiä ja ehdotteli jotain tekemistä koirien kanssa "kun on noin hieno ilmakin". Lähdettiinkin juoksuttamaan koiria Keltakankaan metsiin. Arco jätettiin kotiin koska Anun Isto pääsi tyttöjen kanssa juoksemaan. Ja kyllä koirat juoksivatkin!! Kävivät pulahtamassa ja kastautumassa ojissa ja kivaa oli
Käytiin näin rankan ulkoilun päätteeksi Anun kanssa syömässä 2008/4/14 Eija kirjoittaaPiha on mutavelliä joten koirat ovat nyt lenkkeilleet urakalla. Niitä ei viitsi päästää pihalle pitkäksi aikaa koska varsinkin Kertulla on tapana makailla kuravellissä, mikä puolestaan tietää koirien pesua... Hyvin nuo pesuhommat sujuvat mutta ei niitä viiitsisi montaa kertaa päivässä tehdä.
Arco sai vihdoin viralliset Kennelliiton lausunnot lonkista ja kyynäristä. Lonkat ovat B/B ja kyynärät 0/0 eli kaiken kaikkiaan hyvä juttu, koira on nyt niiden puolesta terveeksi todettu. Kepa on puolestaan menossa ko. kuviin kesäkuun lopussa, ja kuvataan sitten myös selkä, häntä ja olat.
Kepan kanssa ollaan harjoiteltu nameista luopumista, ja hyvin se oivalsinkin sen mistä onkaan kysymys. Helpottaa muiden asioiden harjoittelua kun koira tietää, että se palkka kyllä sieltä tulee ajallaan. Luodaan siis koiralle "työmoraali"
Kepalla on tapana uloslähdettäessä riekkua tuulikaapissa. Tyttö hyppii milloin kahdella jalalla ympyrää ja milloin se sitten on Arcon kimpussa
Sataa taas ja työpäivä odottaa. 2008/4/6 Eija kertooKepa selätti vihdoin vimmein sen kurjan ,antibiootteja tarvitsevan, flunssansa. Neiti on entistä ehompi
Hermot meni ja juoksin pitkin pihaa koiran perässä ja koira edellä karkuun, ja kehtasi vielä heiluttaa häntäänsä uudesta leikistä innostuneena.
No, eihän sitä koiraa juoksemalla kiinni saa, sen tietää hölmömpikin. Halusin kuitenkin kokeilla
Toissa päivänä oli herätyskello herättämässä aamulla viideltä, ja vapaapäivästä innostuneena lähdettiin koirien kanssa kävelemään Voikkaan lenkkiä. Oli mukavan rauhallista ja kiva katsoa aamun valkenemista. Kepa tuppaa pikkuisen sähläämään kun Arco on mukana. Joten koko huomioni keskittyy tytsyn ruodussa pitämiseen ja Arco on tästä onnellinen
Tänä aamuna käveltiin tuonne Eerolaan ja ajattelinkin aluksi, että mentäisiin metsään kävelemään. Haluaisin juoksuttaa koiria metsässä irrallaan mutta tulinkin sitten siihen tulokseen, että joku toinen kerta. Joutsenet, sun muut linnut, ovat Kymijoelle palanneet ja kiinostivat koiria sen verran, että käskysanat olisivat kaikuneet kuuroille korville. Lisäksi tavarajunia oli liikenteessä melkoinen määrä enkä uskaltanut ottaa riskiä, että koirat hyökkäävät liikkuvan junan kimpuun. Joten joku toinen päivä metsäillään irrallaan. Ilokseni huomasin, että Kepasta paljastui varsinainen vesipeto. Tytsy olisi menossa jokaiseen syvempäänkin vesilammikkoon ja ojaan. Joten Kepa ainakin tulee nauttimaan Posiolla olosta, pääsee siellä sitten pulikoimaan Kitkassa joka päivä. Tiedä häntä vaikka Arcokin oppisi tulevana kesänä uimaan
Kepalla olisi näyttely tiedossa eli 26.4 olisi Lahden näyttely. Toivottavasti sinne päästäisiin kun Lappeenranta jäi väliin.
Olen keskittynyt nyt lenkittämään koiria yhtäaikaa. Ja hyvin koirat käskystä istuuntuvat ja odottavat namia. Joten ei aiheuteta pyöräilijöilleikään ylimääräistä sydämmen tykytystä, itse tosin täytyy olla tilanteen tasalla koko ajan. Muut koirat ohitetaan kauempaa suht hyvin ja ilman haukkumisia, joten suunta on hyvä
Itseäni vaivaa poskiontelotulehdus ja vissiin kevätväsymys |
|
|