Käytiin tänään Kepan kanssa eläinsairaala Sykkeessä Kouvolassa. Tytsyllä oli silmätulehdus, ja siihen saatiin nyt sitten lääkkeet. Olin muutama päivä sitten jo katsellut Kepan silmiä, etttä ne näyttivät vähän oudoilta ja eilen aamulla niistä oli vuotanut vihreää mömmöä. Putsailin niitä silmävedellä ja tänä aamuna ne sitten punoittivat ikävän näköisesti. Kun Kepa niitä hankaili niin ajattelin, että parempi käydä niitä heti näyttämässä etteivät pääse pahemmiksi.

 

Samalla pyysin vilkaisemaan Kepan hampaita, sillä tuloksella, että tytsyn hampaat kuvataan samalla kun Arco menee ranka- ja jalkakuvauksiin. Eläinlääkäri totesi parista hampaasta olevan juurikanavan näkyvissä, kiitos Kepan innokkuuden purra metalliaitaa. Jatkotoimenpiteistä päätetään sitten kun nähdään hampaiden kunto röntgenkuvista.

 

Kepa käyttäytyi erittäin mallikelpoisesti eläinlääkärissä, istua napotti odotustilassa jalkani juuressa ja antoi tutkia silmät ilman minkäänmoisia temppuja. Kun kehuin koiran käytöstä Anulle, niin Anu totesi, että "se on tietty ollu niin paniikissa ettei ole uskaltannu tehdä mitään". Itse mielelläni pistäisin hyvän käytöksen Kepan hienon luonteen piikkiin, totuus on varmaankin jostain puolivälistä. Katsotaan kuinka poitsun kanssa sitten menee. Jos merkit paikkansa pitää tulee, Arco paikalle maailman omistajan elkein tyyliin "nynnyt ja nyhveröt kyykkyyn". Onneksi olen ottanut tuon kuvauspäivän vapaaksi ja siihen perään on vielä viikonloppuvapaat. Päästään sitten toipumaan toimenpiteistä kaikki kolme.

 

Anu kävi eilen meillä pikkukoirapoikien kanssa ja Nina Nillan kanssa. Koirat leikkivät pihalla parisen tuntia ja lopulta pikkupojatkin malttoivat hetken istuskella lumihangella. Illalla tein peruslenkit vielä koirien kanssa erikseen. Kepan kanssa pitää harjoitella käskystä seisomista ennen Lappeenrannan näyttelyä, lisäksi olen ottanut käytäntöön Kepan kanssa katsekontaktin ennen ulospääsyä. Tähän mennessä on pitänyt vain istua. Arcolla nämä hommat ovatkin jo hienosti hanskassa eikä sille pahemmin edes tarvitse mitään sanoa ulos lähdettäessä. Olen päässyt palkkaamaan molempia koiria sivulla kävelystä (siis kun lenkkeilemme kolmisin), joten valoa tunnelin päässä näkyvissä. Eli kolmisin lenkkeily ei enää ole hirvittävää hulabaloota, vaan jonkimmoinen järki säilyy koirilla päässä.

 

Kepan meille tulo siirsi Arcon hajueroittelun aloittamista mutta nyt olen suunnitellut, että kesälomalla treenaaan molemille koirille jonkin hajun. Todennäköisesti aloitan teen hajusta. Jälkeäkin voisi molempien kanssa aloitella joten lomalla touhutaan sitten vain ja ainoastaan koirien ehdoilla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuosi on vaihtunut ja aikaa kulunut. Arcon toive leikkikaveristakin on toteutunut, Kerttu ihanainen muutti meille asumaan marraskuun loppupuolella, oltuaan meillä ensin jonkin aikaa hoidossa.

 

Duvelke alias Kerttu alias Kepa on nyt vuoden ja kahdeksankuukauden ikäinen hopeabrinle pk hollanninpaimenkoira tyttö. Kepa on minulla osaomistuksessa ja sen muut omistajat ovat Black Aura`s kennelin Nina Laitinen ja Ampujan Anu. Black Aura´s kasvattaa pitkäkarvaisia hollanninpaimenkoira, ja Kepa onkin tuotu Hollanista jalostuskäyttöön. Terveystuloksista ja luonnetestistä taitaa sitten riippua se, käytetäänkö Kepaa jalostuskäytössä eli onko pikku-Kepia tulossa mahdollisesti tulevaisuudessa.

 

Kepa on tosi mukava ja helppo koira, voisi jopa sanoa, että se on sellainen peruskoira. Erittäin ihmisystävällinen ja kuuliainen luonne, mausteena on tietty holskumaisuus. Neiti hyppää kovaa ja korkealle, ja innostuneena nappaa ihmisen käden suuhunsa.  Kepan yhtenä parhaimpana piirteenä pidän sen erittäin pitkää pinnaa, kertaakaan en ole sen kuullut Arcolle rähähtävän vaan se jaksaa poijan tasiteluleikkejä loputtoman pitkään. Kyllästyttyään se tulee jalkoihini maikailemaan tai seisomaan viereen ikäänkuin sanoakseen, että "sano tolle etten miä enää viittis". Kepa on myös sylivauva ja hellyydenkipeä, mielellään se makoilee vieressä kainalossa tai mahan päällä, vähintäänkin päätä pitää lepuuttaa ihmisen jalkojen päällä tai sylissä. Jos Kepasta täytyisi sanoa jotakin negatiivista, niin sen pihakäyttäytymisessä olisi parantamisen varaa. Kieltämättä näky on pelottava "musta koira juoksee täysillä aidan viereen, hyppää melkein yli ja apinan raivolla puree metalliaitaa". Myönnän, että heikompi hermoista voi heikottaa.

 

Arcolle tuntuu moni asia olevan sellainen "elämän ja kuoleman" kysymys (tähän kyllä kuulin Sandralta kommentin, että "eikös sanota, että koira muistuttaa omistajaansa), Kepa suhtautuu asioihin rennomalla otteella. Arco on tarkka omasta tilastaan ja olemisestaan, Kepaa voi nutuuttaa vaikka se olisi sikeimmässä unessa. Arco on kaikkea "enemmän"; taistelunhalua, leikkisyyttä, puolustushalukkuutta...Jos hollanninpaimenkoiraa ei suositella ensimmäiseksi koiraksi kovinkaan helposti, niin väittäisin, että Kepan kanssa pärjää jokainen. Tai ainakin sellainen jolla on jo yksi holsku ollut. Arco on koirista haasteellisempi luonteeltaan ja koulutuksenkin

osalta. Väittäisin tämän osaksi olevan sukupuoleen sidottua, osalta yksilökysymys. Kummatkin koirat ovat tosi kivoja ja tykkään niiden luonteista, ne täydentävät

hyvin toisiaan. Vosinkin sanoa, että mukavaa, että ne kuuluvat meidän perheeseemme.

 

Kepan kanssa on tarkoitus kierrellä koiranäyttelysissä. Joulukuussa oltiin Messarissa eli Voittaja-07 näyttelyssä. Kepa sai muistaakseni eh:n, näissä asioissa on meikäläisellä opettelemista. Koirat, jotka miellyttävät minun silmääni eivät sitten tuomarin silmää miellyttäneetkään. No, kauneushan on katsojan silmässä, sanoo suomalainen sananlaskukin, ja koiranäyttelyissä jos missä se pitää paikkansa.

 

Mitäs sitten muuta. Kari on nyt etelän lämmössä lomalla ja me Sandran kanssa "kotimikkoina". Arcolle on tilattu lonkka ym. kuvaus maaliskuun seitsämänneksi päiväksi, nähdään sitten missä kunnossa pojan ranka on. Kepan kanssa on tarkoitus kevään mittaan käydä muutamissa näyttelyissä. Ja kesälomaa odotetaan kovasti.

 

Olen koiria kuvannut, täytyisi vaan saada kuvat tänne blogiin. Kissat jakselevat hienosti, Noorus täytti tammikuun alkupuolella 10 vuotta ja Zulia joulukuussa yhdeksän. Pirteitä ovat molemma ja terveitäkin ovat olleet. Olga toimii edelleen "koirapoliisina".

 

Lapsia ei enää meidän perheessä ole kun se ainutkin tuli nyt täysi-ikäiseksi. Sandra on saanut ajokortin ja odottaa innolla vanhojen tansseja, pukukin haettiin elilen ompelijalta.