Arco ja Eija 的个人资料Hollanninpaimenkoirat Ar...照片日志列表 工具 帮助

日志


2008/12/31

Sairastelua

Sitä se teettää, itku pitkästä ilosta. Tai voisiko sanoa poskiontelotulehdus pitkistä lenkeistä. Olen ollut sairaana viime torstai-illasta lähtien. Pihteinen, että ottaa päähän!
Torstai-iltana alkoi nousta kuume jota sitten kestikin tiistaihin asti. Maanantai-iltana sain raahauduttua lääkäriin, tosin olin jo hieman epävarma jaksanko sinne edes lähteä.
Olinhan alkanut voimaan pahoin ja maanantaina sitten jo oksensinkin. No, lääkäri määräsi sairauslomalle (harvinaisen ärsyttävä sana) ja antibioottikuurille. Ukaasilla, että jos olo ei ala kohoamaan, pitää perjantaina mennä verikokeisiin sydänlihastulehduksen poissulkemiseksi. Pitkäkestoinen, fyysisesti rasittava, liikunta on nyt pannassa ja ehdottomassa kiellossa. Joten koirien lenkit ovat viime aikoina olleet Karin varassa. Nyt Karikin on sairastunut ja on sairauslomalla sekin.
 
Hyvin koirat ovat asian ottaneet ja hyvin ovat minua hoitaneet. Kuumeen ollessa korkealla molemmat makasivat minun molemmin puolin, oli siinä sitten aika kuuma olo.
Vähän ihmeissäänhän nuo ovat ja kysyvin katsein katselevat meikäläistä. Tänään uskauduin eskimoksi pukeutuneena pihalle koirien kanssa, koirat touhusivat keskenään ja minä istuskelin puutarhatuolissa. Mukava oli niiden puuhia seurailla ja näyttivät nuo tyytyväisiltä kun saivat minut edes ulos istumaan. Pistäydyin pihalla tosiaan pariin otteeseen koirien kanssa. En arvannut niitä keskenään sinne laittaa kun täällä on paukuteltu ilotulitteita ja maanataista lähtien, ja tänään neljän jälkeen alkoi paukuttelua kuulumaan enemmän. Viimmeisin ulkoilu tehtiinkin ihan hihnoissa kotipihalla, varmuuden vuoksi.
 
Kuuden jälkeen alkoi tulitteita tulla kunnolla, koirat reagoivat haukkumalla. Tai Arco haukkuu tulitteita ja Kepa haukkuu Arcolle, koska se haukkuu. Luulen ja vaikuttaakin siltä, että syöttämäni Serene-UM rauhoittaisi koiria. Nytkin Kepa makaa sängyn päällä ja Arco olkkarin nojatuolissa, ja ovat ihan rauhallisia. Varmasti asiaan vaikuttaa se, että Kari vetelee hirsiä sohvalla ja minä olen täällä koneella. Eli koirien kannalta katsottuna kaikki on niinkuin ennenkin, nou hätä. Uuuden vuoden ilotulistus hommat ovat kyllä mielestäni maailman turhin asia, ja päivä on muutenkin ärsyttävä- rajoittaa koiraihmisten elämää ihan turhaan.
 
Jos jaksaisi, voisi huomenna puuhastella koirien kanssa jotain sisäjuttuja. Lenkille ei minusta taida kaveria vielä saada. Töihin menen näillä näkymin lauantaiksi.
 
 
 
 
 
 
2008/12/25

Lenkkeilyä ja vielä kerran lenkkeilyä

Mukavaa kun ollut vapaata. Eilen heräsin aikaisin ja pakkasin koirat autoon. Ajettiin Naukion koirapuistoon, niin koiruudet pääsivät juoksemaan irrallaan. Sitten pyrähdettiin kaupan pihalla pyörimässä ennekuin kauppa aukesi 07:00. Koirat odottivat autossa kun käväsin kaupassa. Päivällä tein molempien kanssa tunnin peruslenkin, syötiin ja otettiin päikkärit. Illalla Kari lähti Arcon kanssa lenkille ja me tytöt mentiin kaksin.  JP ja Raija käväsivät aamupäivällä ja Kepa pääsi tapaamaan vieraita, Arco odotteli portin takana. Ja pääsi, minun tollon takia, vahvistamaan omien tilojen puolustamista. Pitäisi olla aina askeeleen edellä noita koiria.
 
Käveltiinkin Kepan kanssa oikein kunnon lenkki reipasta vauhtia. Käveltiin ensin tehtaalle päin ja kaarrettiin Käpylänrinnettä Kymin ammattikoulun ohin keskustaan. Kirkon ohi jatkoimme Kettumäentientietä pitkin Rekolan risteykseen ja Ratavallia pitkin Voikkaan sillan kupeseen ja siitä Tähteen kautta kotia. Aikaa meni sellaiset parisen tuntia ja kilometrejäkin taisi tulla kymmenkunta. Kepa käveli tosi, tosi hienosta. Olen saanut siltä vetämisen kokonaan pois, kävely sen kanssa on todella mukavaa. Oli rauhallista kävellä ja muita lenkkeilijöitä taisimme nähdä noin viisi. Autoja oli Rekolan suunnalla useita, ilmeisesti ihmiset menivät haudoille. Rauhallista ja hiljaista oli, ila oli tyyni ja pakkasta muutama aste. Nähtiin yhdet ketun tuoreet jäljet alkumatkalla. Ketut ovat ilmeisesti liikkeellä, ainakin koirein käytöksestä normilenkillä voisin väittään niin. Arco ja Kari olivat ennen meitä kotona, olivat kiertäneet ns. Tähteen lenkin.
 
Koirat olivat aika väsähtäneitä, olihan päivä ollut erilainen kuin ns. normaali työpäivä. Vapaapäivänä koirat eivät varmaan saa olla niin rauhassa kuin työpäivinä, täytyyhän meidän ihmisten tekemisiä pitää silmällä koko ajan.
 
Tänään heräsin seitsämältä ja lähdin ensin Kepan kanssa lenkille, käveltiin noin tunti. Vaihdoin Arcoon ja käveltiin poitsun kanssa Voikkaan lenkki, aikaa meni noin 1,5 h. Ei kierretty keskustan kautta vaan mentiin pelojen halki ja ihailin "melkeimpä" maalaismaisemaa. Pakkasta oli nyt enemmän kuin eilen. Aro käveli hienosti kanssa.
 
Koirien hihnakäytökset, erikseen ovat hyvät. Tämä sana "hyvä" pitäisi vaan saada liitettyä niiden yhteislenkkittämiseen myös. No, tavoitteita täytyy olla. Koirien kanssa otan koirien kanssa jotain perusjuttuja ja Arcon kanssa olen leikkinyt taisteluleikkiä. Haluaisin sen pystyvän leikkimään ko. leikkiä aivan vieraassakin ympäristössä.
 
Illalla käyn vielä erikseen koirien kanssa noin tunnin lenkit, ja ajattelin olla huomenna reipas ja ajaa koirapuistoon aamulla aikaisin.
 
2008/12/21

Koirapuistoilua

Käytiin tänään pitkästä aikaa koirien kanssa koirapuistossa. Anu soitteli, että saisiko meistä puistoiluseuraa, joten tottahan toki puistoon piti päästä. Haluttiin minimoida mahdolliset "tapaturmat", jaettiin koirat pareiksi ja aloitettiin helpoimmasta päästä...
 
Eli otettiin juoksemaan ja leikkimään ensin Isto ja Kepa. Mukavasti meni ja Istokin intoutui leikkimään kun pääsi vähän vieraamaan tytön kanssa juoksemaan, vaikka vanhoja tuttujahan koirat keskenään olivat. Kun koirat rupesivat vain istuskelemaan vaihdettiin pari toiseen, "äksönpari" Pila ja Arco pääsivät juoksemaan Iston ja Kepan odotellessa autoissa.
 
Hyvin meni Arcolla ja Pilallakin keskenään. Arco yritti kyllä kovasti kommentoida ja vähän omia Anua mutta Pila osasi ottaa asiat lungisti. Arco tosiaan toisinaan murisi mutta taisi örinät kuulua ihan leikin tiimellykseen, koska Pila ei vetänyt herneitä nenäänsä. Tähän äksönpariin suhtauduimme kuitenkin vähän tyylii "mitähän tapahtuu" mutta hyvin meni. Pilalle erikoismaininta pitkästä pinnasta. Pilalla on tapana pitää Istolle kotona jöötä mutta koti on eri paikka kun puisto, ja mukavahan se koiristakin on tavat muitakin koiria.
 
Koska koirapuistoilu on omistajille varsin rankkaa ja energiaa vievää, veimme koirat kotiin ja kävimme Anun kanssa syömässä Toroksessa.
 
Mukavaa, että ensi viikkolla on useampi vapaapäivä. Se tietää lenkkeilyä koirien kanssa ja jotain muuta mukavaa aivojumppaa, koirille siis.
 
2008/12/18

Kepa röntgenissä

Kepa kävi tänään selkä-, häntä-, lonkka-, ja kyynärkuvissa. Samalla katsastettiin nuo kulmahampaat. Selkä, häntä, ja kyynärät olivat ihan hyvät eli kaikki ok. Lonkat eivät sitten, yllätys yllätys, olleetkaan ihan niin ok. Oikea lonkka oli huonompi kuin vasen. Eläinlääkäri epäili, että oikea olisi mahdollisesti C ja vasen B. No, ootellaan ja katsellaan mitä viisaammat Kennelliitossa sanovat. Minusta vasen näytti huonommalta kuin Arcon lonkat, jotka olivat BB. Mutta olivatpa ne Kepsun lonkat mitä tahansa (tuskin ne D;t ovat), niin ne eivät todennäköisesti tule koiraa vaivaamaan kuin vanhana. B- lonkathan ovat hyvät, joten ei tuo C mikään katastrofi ole. Sinänsä vaan ihmeellistä, että olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että Arcolla olisi ollut huonommat. Kepa on kova hyppimään, Arco taas ei hyppää kuin käskystä. Mutta näinhän nämä menevät, että päällepäin ei voi tietää.
 
Tämä lonkkakuvas varmisti nyt sen, jo melkein varmana pidetyn asian, että Kepalla ei tule olemaan pentuja.
 
Kepalta kuvattiin toinen ylä- ja toinen alakulmahammas. Näistäkin se, joka ei vaikuttanut niin pahalta, olikin todellisuudessa huonompi. Hammasepisodille on jatkoa helmikuussa, samoin Kepa menee sterilisoitavaksi samoilla nukutuksilla. Allekirjoittanut pitää siis lomaa helmikuussa ja potee kotona operaatiot läpikäyneen koiransa kera. Näillä näkymin kesälomaa ei sitten ole elo-syyskuussa kuin neljä viikkoa. Ellen ole niin radikaali, että otan helmikuuksi palkatonta lomaa.
 
Kepa käyttäytyi eläinlääkärissä esimerkillisesti.
 
Että silleen...
 
2008/12/13

Voittaja-08 näyttely

Aamulla aikaisin ajeltiin Valko ja Rico holskujen omistajien Samin ja Tessan kanssa Helsinkiin Messukeskukseen koiranäyttelyyn. Oltiin ihan turisteina ja jätettiin omat koirat kotiin. Lähdettiin Inkeroisista puoli kahdeksalta ja oltiinkin hyvissä ajoin paikalla, autokin saatiin Messarin parkkiin.
 
Katseltiin kaikki karvamuunnokset ja olin oikein ylpeä, että sain kirjoitettua kaikki tulokset ylös. Tuomarilla oli todella tiukka linja, moni koira sai T. Väristä sakotettiin ja samoin jos koiran kehäkäyttäytymisessä oli toivomisen varaa. Lähinnä kun koiran liikkeitä ei näkynyt. Pienestä rimpuilusta hampaiden katsomisessa ei ollut väliksi mutta jos käytös muuten oli "höheltämistä" niin siitä kait rankaisi. Liian tummat koirat eivät tuomarin silmää miellyttäneet mm. eestiläisen Eviko kennelin uros sai harmaan nauhan, vaikka koiran liikkeet olivat mielestäni hyvät ja muutenkin koiran kehäkäyttäytyminen oli mukavaa katseltavaa. Kuulemma oli tuomari sanonut, että koira oli liian belgimäinen ja tummahan se väritykseltään oli, raitoja ei näkynyt yhtään.
 
Shoppailtiin hiukan kehän jälkeen ja ajeltiin sitten kotiin. Mukava päivä kaikin puolin ja oli kiva tavata tuttuja mm. Ecco-Annia ja poikakaveriaHymy, Arcon kasvattajaa Lissua ja muita holskuihmisiä. 
 
Illalla kävin Kepan kanssa kävelemässä kahden tunnin lenkin. Tytsy käveli todella hienosti löysässä hihnassa, lenkkeily olikin niin mukavaa, että lenkki venähti ajateltua pidemmäksi. Kari puolestaan lenkitti Arcon ja koirakin pysy nyt hihnassa kiinni. Aamulla ajellaan koirien kanssa koirapuistoon.
2008/12/12

Koira karkuteillä ja koirien treffailuja

Kari tunnusti minulle eilen töistä tullessani, että Arco oli ollut iltapäivällä karkuteillä. Härreguud!!!!. Isäntä on innostunut koirapojan kanssa lenkkeilystä oikein urakalla ja oli siis eilen töistä päästyään lähtenyt Arcon kanssa lenkille. Tapasi jonkun tuttunsa lenkin loppupuolella ja jäänyt kaverinsa kanssa parantamaan maailmaa, Arco oli turinatuokion ajan istunut kiltisti Karin vieressä mutta kun tuttu mies lähti matkaansa jatkamaan, oli koira rähähtänyt ja vetäissyt itsensä irti remmistä. Arco oli lähtenyt lönkyttelemään pitkin pyörätietä ja vielä vilkaissut taakseen, että tulekoo se taluttaja perästä. Koira oli jolkotellut pyörätietä pitkin meidän omalle tienpätkällemme ja ohittanut talomme ja mennyt naapurin pihaan. Sieltä Kari oli sen sitten kiinni saanut.
 
Olin tosi vihainen ja epäilin kovasti tuota remmin lukon pettämistä koska lukko on nytkin ihan ok. No, pääasiahan on, että koiralle ei käynyt mitään eikä se aiheuttanut kenellekään mitään ongelmia ja on nyt kotona. Kauan tuo karkumatka ei kestänyt ja Kari sanookin, että hänellä oli katseyhteys koiraan koko ajan. Onneksi ei juoksennellut autotielle  tai todella ottanut ritoloita. Arco oli kuulemma naapurin pihasta tullut käskettäessä luokse. Ja todistetusti se osaa kotiin tai ainakin näille nurkille.
 
Toissailtana tavattiin Arcon kanssa iltalenkin yhteydessä naapurustossa asustava Rölli-koira. Rölli on 9 kk vanha sekarotuinen poikakoira, ja varsin vikkeläliikkeinen otus. Oli muutamassa sekunnissa kietänut Arcon mahan alta ja etujalkojen välistä pariin kertaan niin, että Arco oli niputettu sen fleksin naruun. Arco seisoi vähän hölmön näköisena ja Röllin omistaja taputteli sitä selkään ja kehui kuinka se "on kiva ja nätti koira". Kielenpäällä oli jo varoitus, että "älä koske siihen" mutta ilmeisesti Arco oli kaikesta niin pöllämystynyt, että ei tajunnut asiaa kommentoida. Rölli oli tällä välin ja työntänyt kuononsa treeniliivii taskuun ja nuuskutti sieltä Arcolle tarkoitettuja nameja yrittäessäni saada Arcon etujalkoja irit sen fleksin "nippusiteestä". Kun saimme koirien narut selvitetyiksi kävelimme loppulenkin yhtämatkaan meille saakka. Kovasti Arco Röllistä tykkäsi ja olisi mieluusti vielä jatkanut kaverin kanssa lenkkiä.
 
Kepan kanssa tapasimme eilen lenkin yhteydessä meidän tonttinapurina asustavan Tuisku-koiran. Tuisku on jo hieman iäkkäämpi leikattu narttukoira ja isäntänsä Kimmo hieman epäili tyttöjen juttuun tulemista mutta mitään ongelmia ei ollut. Kovasti olisi tyttöjä leikittänyt ja olisi ollut kiva juosta peräkanaa. Yhtämatkaa tultiin parisenkymmentä metriä ja Kepa oli tosi polleena ja käveli hienosti vieressä kun oli koirakaveri mukana.
 
Naapurustossa asuu todella paljon koiria ja useimmillla on vielä kaksi koiraa. Koirarodut ovat suht hyvin edustettuina suurjapaninkoirasta eestinajokoiraan.
 
Huomenna aamulla on tarkoitus lähteä ajelemaan kohti Helsinkiä ja Voittaja-08 - näyttelyä. Mukava mennä katsomaan muita holskuja ja voisihan sitä mahdollisuuksien mukaan vilkaista muutamaa muutakin rotua. Harmi, että laumanvartijat ovat kehissä sunnuntaina.
2008/12/3

Leikkikavereita

Käytiin Arcon kanssa treffaamassa maanantaina Leo-koiraa ja Satu-omistajaa. Arco ja Leo ovat tunteneet toisensa aivan pennusta asti ja ovat myöskin suht saman ikäiset.
Edellisesta tapaamisesta oli kulunut jo jonkin aikaa mutta hyvin pojat juttuun tulivat. Arco tosin oli kiinnostuneepi fasaanesta kuin leikeistä Leon kanssa. Arcolle ko. linnut olivat aivan uusi tuttavuus, joita pitikin sitten vahtia ja haukkua oikein urakalla. Kepa jätettiin näiden treffien ajaksi kotiin, ihan varmuuden vuoksi, ettei juoksunsa lopettanut tyttö olisi poikien välejä sotkenut. Seuraavaksi pääsee tytsykin mukaan Leon luokse.
 
Arco pääsi myös leikkimään erään iltalenkin yhteydessä naapurustossa asuvan lyhytkarvaisen colliepojan kanssa. Luullakseni koiran nimi on Saku ja sen tiedän varmasti, että ikää sillä on kuusi vuotta. Arcon mielestä tämä koira on ihan huippu. Kyseiseen koiraan törmättiin Kepan kanssa eilisellä iltalenkillä ja Kepakin olisi mieluusti kyseisen koiraherran kanssa leikkinyt. Oli kyllä oikein mukavan oloinen koiran minunkin mielestäni.
 
Aamulla ennen töihin lähtöä otin molempien koirien kanssa huvin vuoksi katsekontaktia. Istutin koiria vierkkäin ja palkkasin silmiin katsomisesta. Kepan kanssa olekin nyt lenkkeillyt fleksin sijasta normaalin taluttimen kanssa. Lähinnä olen halunnut karsia koiralta pois hihnassa vetämistä, jota juoksujen tuoksinassa alkoi esiintymään. Eilinen lenkki menikin ihan hyvin. Kepa löysyttää itse remmiä, jos se meinaa kiristyä, kääntymällä ja ottamalla muutaman askeleen minuun päin. Tämä on tavoite ja ainakin eilen se saavutettiin. Arco tämän homman jo osaakin, eikä se remmissä vedäkään.
 
Mukavaa, että tulevana viikonloppuna on vapaataHymy.