Arco ja Eija 的个人资料Hollanninpaimenkoirat Ar...照片日志列表 工具 帮助

日志


2007/1/7

Eija kertoilee

Vuosi vaihtui Arcon vahtiessa, ettei kukaan tule pommirytinällä viemään sen luita. Meinasi varmaan niiden olevan tosi haluttuja.
Eipä pelännyt vaan ennemminkin oli sitä mieltä, että mukaan kahinointiin pitäisi päästä. Ei viitsitty ihan kovimminan räiskeen aikana ulkoilla, raketin jämiä kun putoili katolle jonkin verran.
 
Lenkillä ollaan hiottu kontaktia, joka onkin edistynyt hyvin. Pihaa Arco vahtii edelleenkin mutta hiljaisemmin. On ilmeisesti tullut siihen oikeanlaiseen päätelmään, että jokainen ohikulkija ei ole tulossa meille.
 
Omakotitaloalueelleemme on ilmaantunut peura, ilmeisesti keskenkasvuinen. Meillä vapaana juoksentelu on vähän aikaa kortilla, tosin eipä poika siihen enää tänään reagoinut vaikka peura pihallamme kävelikin. Haju on kai sitten Arcolle jo tuttu. Peuran perään se kyllä sata varmaan lähtisi jos sellainen tilaisuus tulisi. Joten riskiä ei oteta. Itseäni vähän ärsyttää jos joku on peuraa alkanut ruokkimaan, luonnonvaraiset pysyköön villeinä. Kesyinä voivat joutua jonkin idiootin kiusanteon kohteeksi.
 
Arco painaa sen 25 kg ja säkää on 61 cm. Korkeutta eikä painoa ole enää pojalle tullut. Hoikkaisen oloinenhan se kyllä on joten muutama lisäkilo ei olisi pahasta.
 
Olga on osittanut lämpenemisen merkkejä Arcon suhteen, on kissa tajunnut, että "tonhan kanssa vois vaikka leikkiä, vähän tyhmältä kyll vaikuttaa". Olgalla ja Arcolla on leikki jossa kissa riiputtaa tasuaan kiipeilypuussa, ja koiran haistaa tassua, ja kissa läppää pehmeällä tassulla naamalle. Eli toinen läppää ja toinen yritää väistää.
 
Muuten elämä onkin ollut tasaista lenkkeilyä ja työtekoa.